sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 7 - sykettä henkiseen kasvuun!

"Egottomammaksi" etenemisen suunta ei varmasti useimmista tunnu helpolta. Ei ainakaan, jos se on aina ykkösasiana ja tavoitteet henkisenkin materialismin läpi kulkevassa puhdistumisessa.
  Esimerkiksi Ihmeiden Oppikurssi -kirjan Työkirjan harjoitukset ovat vaativia. Ja IOK vaatii suurta sitoutumista - tyylisuuntansa ottamista ykkösasiakseen...
  Niinpä ihmettelen suuresti, jos joku voi puhaltaa niiden harjoitusten tekemiseen - ainakaan suurta - Sydämen avautuneisuutta ja maadoittunutta, konkretialinkkistä elämänvoimaisuutta.
  (Helposti IOK saa monet tulkitsemaan, että moinen elämänvoimaisuus olisi sivuasia hyvässä elämässä. Jotain, mitä voi olla, mutta mitä ei tule tavoitella.)
  Miten sitten vielä tässä kohdin, Osassa 7, voisimme päästä henkisessä kasvussa eteenpäin?

Nopeaan kasvuun ei tarvita välttämättä lainkaan IOK:n lähestymistapaa.
  Silloin on kuitenkin panostettava henkisesti kunnolla läsnäoloon.
  Se ei ole mahdollista hajanaisella tietoisuudella. Mutta ei se myöskään tarkoita vakoojien maailmasta tutun huipputehokkaan ja käytännöllisen fyysisen havaitsemis- ja muistamiskyvyn kehittämistä.  Henkinen läsnäolo yksilöllä on silloin kun hän tiedostaa, ettei ole tunteensa; että ajattelee jne. - eli kun hän ei samastu mihinkään, vaan tarkkailee itseään.

Henkisen läsnäolevuutensa lisäämiseksi ja sen ylläpysymisen varmistamiseksi hyvä väline on henkisen materialismin käsite.

  Henkisen materialismin käsite on taviksille varmasti monista näkökulmista erikoinen Chögyam Trungpan hahmottamana. Siitä tarkentaen ja laajentaen Osassa 1 määrittelin sen vieläkin erikoisemmaksi.
  Olen ollut siihen tyytyväinen enkä suunnittele kehittäväni sitä. Mutta toki voi hyvin olla, että egoilu voitaisiin hahmottaa selvästi paremmin jotenkin aivan muutoin kuin jakamalla se maalliseen ja henkiseen materialismiin.
  Joka tapauksessa käsitteellä tavoiteltu ilmiö kannattaa ottaa eräänä tärkeimmistä henkisen kasvun haasteista itsessään - ainakin, jos on henkisen kasvun varhaisvaiheet ohittanut sielu.

Henkisen materialismin käsite on yleiskulttuurissamme varmaan hyvin älyköivänä pidetty, harvoin käytetty - ja varmaankin vielä paljon harvemmin sisäistetty, sikäli kuin sitä tunnetaan.

  Kuitenkin henkinen materialismi liittyy mitä luontevimmin melkein kenen tahansa tunteisiin ja niitä syvempään psyykkisyyteen. Henkinen materialismi on kokonaisuutena kiehtova, tasapainoisen yksilön omalle ei-mekaaniselle elämälle tärkeä aihe. Sellainen elämä voi olla luontevasti kamppailua korkeamman tietoisuuden saamiseksi - samastumisherkkyydestään vapautumiseksi. Yhtä luontevasti kyse voi olla suuntautumisesta harmoniseen kaikesta irtipäästäneisyyteen. Tai prosessuaalisuuteen, missä on syvällistä filosofista, ainakin eksistentiaalista sisältöä.


Hahmotelkaamme siis edes tämän artikkelin vuoksi (vaikkapa kokeeksi) näin:

  1) Harmonia on rakkauden tms., totuudellisuuden yms. ja kauneuskeskeisyyden tms. yhteentoimivaa tasapainoa sisäisessä vapaudessa.
  2) Sisäinen vapaus on hyvän elämän lähtökohta ja ilmenemismuoto - lähtökohdiltaan ja ilmenemiseltään korkeataajuista (kaavoja viisaasti ohjaavaa), ajoittain spontaania mutta ei aina kohtuullisesti ponnistellen ennustamatonta
  3) "Sykettä" = harmonista, sisäisesti vapaata, sisäisesti ohjautuvaa, maadoittunutta (kehon ja muun konkreettisuuden huomioivaa) ja luontevaa (oman yksilöllisen puhtaimman sisimmän mukaista) eläväisyyttä, henkisen kasvun kannalta tehokasta elämää...

Oletko yllä olevalta perustalta koskaan ajatellut, miten saisit henkisyyteesi sykettä "egottomammaksi" etenemiseen - ajautumatta maailmassamme tavanomaiseen (usein jopa itseisarvoiseen) elämysten tavoitteluun? Tai jopa rajatiedon medioiden yleensä edistämään itseisarvoiseen lyhytmuotoisuuteen, addiktioihin ja sensationalismiin?


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 6

Usein newageläisyydessä kovasti varoitetaan egoilusta, joten keskityn siihen tätä kirjoitussarjaa yhä jatkaen, perusteellisesti. Ja nimenomaan salakavalana tunnetun henkisen materialismin kannalta.


Mitä ydinsyitä on mm. valaistuneisuuden ja Ylösnousemuksen saavuttamisen vaikeuteen?
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

** LÄHESTYMISTAPANI 1. Meidän 3D-tason ihmisten Ylösnousemuksella tarkoitan ylemmän tason (loogisesti ilmaisten 4D, vaikka New Age -valtavirrassa sitä yleensä kutsutaan 5D:ksi) varsinaista eli pysyvää, psykofyysistä saavuttamista.
  Nykyisellään moni kokee ilman suggestioita ja itsepetosta esimerkiksi ykseystietoisuutta, mutta ei saa fyysistä kehoaan mukaansa ja jää siksi Ylösnousematta.
  Kokonaisvaltainen Ylösnousemus 4D-tasollehan aikaansaisi kehon, joka mm. luonnollisissa oloissa elää noin 1000 vuotta ja jossa monien paranormaalien, kuten omavoimaisen teleportautumisen, oppiminen on helppoa.
  Siinä on muuten asioita, jotka olisivat ainakin aavistettavissa esoteerisesta materiaalista mm. buddhalaisuudessa (jossa 4D-keho = Sateenkaarikeho), mutta minkä pikahenkinen New Age -valtavirta ohittaa, ilmeisesti jopa sitä harkitsematta.
  New Age -valtavirrassa on yhä Ylösnousemuksen suhteen tavallaan sekavuus.
  Siinä korkeiden tunnetilojen saavuttaminen lukemattomia teitä pitkin on koettu helpoksi... Eikä esimerkiksi mustasukkaisuuden ja suuttumusten kokemista pidetä erityisinä vikoina... Ja egoilun välttäminenkin koetaan yleensä helpoksi: ego vain pikamustamaalataan... Eikä juuri muuta.., joten monelle jää helpoksi luulla olevansa lähellä Ylösnousemusta, jos vain käyttäytyy kaikkia kohtaan mielestään ystävällisesti ja saa ajoittain huikeita henkisiä kokemuksia.
  Vastaan: mm. henkisen materialismimme vuoksi valaistuneisuus ja Ylösnousemus ovat olleet meille vaikeita saavuttaa. - Siis normaalitilanteessa eli ilman ulkoista herätettä eli kohdallamme noin 25 000 vuoden välein tulevaa Aurinkotapahtumaa, jota parhaiten suomeksi kuvaa Tomi Varjola 3.5.17-bloggauksessaan. Ja Ylösnousemuksellisuutta yleisesti suomeksi parhaiten hän kuvaa 14.11.14-bloggauksessaan. (Nuo molemmat tulee ilmiön ymmärtämiseksi lukea.)
  Ja mitä se henkinen materialismi on - siitä kirjoitin Osassa 1.
  Siitä huomaamme, että ainakin "Muodon herra" ja "Mielen herra" ovat New Age -alueella niin merkittäviä ilmiöitä, että ne pitäisi paljon nykyistä vakavammin huomioida, jos aavistellaan ja ajatellaan, kuka voisi olla lähellä Ylösnousemusta Aurinkotapahtuman tullessa - tai olisi lähellä Ylösnousemusta jopa sitä ilmankin.
  Selvyyden vuoksi vielä rautalangasta etenkin Varjolaa lukemattomille: em. Varjolan bloggausten mukaan Ra-materiaalin mukaan 1) Ylösnousemuksen saavuttaminen Aurinkotapahtumassa ei ole niin suurta henkistä tasoa positiivisen Polun kulkijoilta vaativaa kuin yleensä luullaan. - 4D-tason olennot eivät siis ole välttämättä henkisyydessä niin valtavan paljon edellä monia Michael Newton'n asteikon vähintään IV tason 3D-persoonia kuin yleensä luullaan. Lisäksi Ra-materiaalin mukainen äärilaaja henkisyyskäsitys toteutuu tässä eli negatiivisellakin Polulla riittävästi psyykkisesti kehittyneet Ylösnousevat. - Ja vasta miljoonien vuosien päästä 6D-tasolle nousussa yhdistyvät positiivisen Polun sielujen kanssa samalle ykseyslinjalle.
  (Useimmat olennot kohoavat ylemmälle tasolle luonnon auttamana eli Aurinkotapahtumassa, Sadonkorjuussa - eivätkä itsekseen. Ja tälläkin hetkellä Maan ehkä korkeimmalle ehtineen salaisen avaruusohjelman tietovuotaja Corey Gooden mukaan on vaikka kuinka monta miljoonaa 3D-ihmistä, jotka ovat siten valmiita, että Ylösnousisivat, jos Aurinkotapahtuma tulisi nyt. Ja heitä on ollut myös aiemmin.)
  2) Suora eli ilman Aurinkotapahtumaa tapahtuva Ylösnousemuksellisuus on siis äärivaativaa.
  Ja 3) ne rajatietolaisten näinä vuosikymmeninä kokemat Ylösnousemusoireet voivat helposti olla - jos ne ovat aitoja - enemmän Auringon ja Maan muutoksiin liittyviä kuin newageläisen mahtavan oman henkisen työn tuloksia.
  Toisin sanoen tässä on New Age -alueella vaiettu asia (varsinkin kun Varjolan blogi on suosittu - tätä kirjoittaessani sillä on jo lähes 500 tilaajaakin): Suuri osa lupaavan hyvää Ylösnousemuksellisuuspotentiaaliaan korostavista newageläisistä vaikuttaa yhtäältä tiedostavan Auringon, Maan ja muut kosmiset muutokset Ylösnousemustaan merkittävästi auttavina tekijöinä, mutta toisaalta ottavan kritiikittä oman Ylösnousemusprosessinsa (sikäli kuin sen oikein hahmottavat) suurena todisteena siitä, että he ovat vähintään lähes "egottomia" ja korkealla tasolla.
  Tuo merkitsee parhaimmillaankin kuitenkin vain normaalia elämää eli ylänäkökulmasta ilmaisten siinä toteutuu "kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin": Kosmiset muutokset auttavat kohoajia, mutta toisaalta em. itsepetostekniikka tavallaan inspiroi kyseisiä henkilöitä olemaan tiedostamatta omaa egoilevuuttaan, ainakin henkistä materialismiaan!
  (Eräs pieni viite asiasta on sekin, että tätä Henkinen materialismi -kirjoitussarjaani on toistaiseksi luettu muihin bloggauksiini nähden varsin vähän...)
  Siis kun Ra-materiaali tulee valtaamaan alaa, New Age -valtavirtaiset massashokeerautuvat.
  Heillähän on aina ollut haaveellisen lapsellinen, varmaan osin kristillissävytteisestä yleiskulttuuristamme juontuva vakaumus siitä, että kun he vain jaksavat elää negatiivisenkin karmansa kanssa kunniallisesti, niin he saavat Palkinnon (moni uskoo jopa, että Ylösnousee jo tässä elämässään) ja että yksikään ihmisiä loukkaava negatiivisella Polulla kulkija taas ei Ylösnouse. Kuitenkin negatiivisella Polulla edeten ne negatiiviset Ylösnousijatahot saavat ylemmille tasoille noustessaan ihan samat tekniset edut (kehon elinvoimaisuus ja paranormaalit kyvyt) kuin positiivisen Polun kulkijatkin. Eikä vakaumuksellinen ajattelukaan välttämättä mene negatiivisilla mahtaviin henkisiin korkeuksiin. Kuten Goode on siitä välittänyt tietoa liittyen kahden sellaisen negatiivisen Polun kulkijoiden sivilisaatioon, mitkä elävät oleellisilta osin Muutosvyöhykkeellä n. 660 km maan pinnan alapuolella... (En viitsi mennä tässä yksityiskohtiin.)

** LÄHESTYMISTAPANI 2. Korkeita tunnetiloja on monien helppo saada hetkellisesti, mutta vaikeissa ulkoisissa olosuhteissa on vaikeaa pitää korkeaa tietoisuutta yllä sekä maadoittuneesti. johdonmukaisesti, viisaasti. - Miksi?
  Esimerkki. Miksi ylivoimaisten ulkoisten olosuhteiden tullessa ihminen ei vain hitaasti hiivu kuolemaan? Miksi tuollaista ennen useimmat kokevat monenmoista, joka näyttäisi olevan vähintään lähes pakkoreaktiivisuutta?
  Vastaus on egoilu ja - ainakin ns. henkisillä ihmisillä - olennaisimmin henkinen materialismi.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 5


JOHDANTO
(Tätä Osaa 5 pohjustaa lähtökohtaisimmin edellinen postaukseni Liiallisesta yksinkertaistamisesta laadukkaampaan ajatteluun. - Se on kuitenkin niin pitkä, että tein siitä oman postauksensa.)

Vapaus - ja varsinkin sisäinen vapaus - on siitä harvinainen tai kummallinen aihe monissa kulttuureissa, että harvoin se mainitaan. Vaikka usein se on asia- ja fiktioaiheiden ja -ilmaisujen sekä kokemusten ytimissä ja rakenteissa, ja usein sitä sivutaan.
  Ja kaikkein harvimmin siihen keskitytään perusteellisesti.
  Mielestäni sisäinen vapaus on henkisyyden ja korkeakulttuurisuuden tärkein lähtökohta!
  Mielestäni yllä oleva harvinainen asiaintila kertoo siitä, ettei useimmilla ihmisillä ole kovin voimakasta suuntautumista henkiseen kasvuun, Elämän ja itsensä ytimen tiedostamiseen, yms.
  Lienevätkö monetkaan olleet koskaan täysillä kaikkea likoon henkisen kasvunsa eteen laittamassakaan? (Kuten etenkin Elämä-/Kuolematietoisuuden todeksi elämisessä - ainakin ajoittain - tehdään ja tapahtuu.)
  Niinpä on hieman erikoista, että tuollaista sisäisen vapauden mainitsemisen välttelyä tehdään usein myös henkisen materialismin aiheessa, kuten jopa Chögyam Trungpa tekee huippukirjassaan Henkisen materialismin ylittäminen.
  Trungpa oli niin mestarillinen siinä, mitä pystyn hänestä arvioimaan, ja valtavasta tietokirjoittamisestaan päätellen ajattelevainen, että kyseinen ratkaisu on varmastikin tietoinen.
  Itse en kuitenkaan voi kuvitella koskaan luovuttavani (meditatiivisestakin) ajatuksesta-kokemuksesta, että sisäisen vapauden ilmiö ja käsite on huippuhedelmällinen kaikille oleellisille syvällisille ei-täysrakenteellisille tutkimuksille...
  (Jep, minua ei ole koskaan häirinnyt sisäisen vapauden käsitteessä edes se, että se on melko laaja.)

Vapauden kokemus on ollut aina se, minkä kautta olen eniten itseäni, ihmisyyttä ja maailmaa hahmottanut. Vaikuttaa siltä, että myös elämän käsikirjoitukseni on ollut eniten sen kokemiseen minua rajaava-ohjaava.
  Sisäinen vapaus on ollut suurin arvoni ainakin 10-vuotiaasta alkaen. Eli niin kauan kuin olen arvoista suhteellisen paljon lukenut ja niitä tärkeinä pitänyt.
  Elämäni suurin rakkaus onkin ollut vuodesta 1994 alkaen vapauden filosofia.
  (Silloin vasta tajusin niin paljon sen monista ulottuvuuksista, niiden yhteen sointumisista ja yhteyksistä muualle. Ja kirjoitin sen ydinaiheista jo tuona vuonna monta kymmentä liuskaa.)
  Vapauden filosofia filosofisesti korrektilla ja muutoin minulle mielekkäällä tasolla harjoitettuna on kuitenkin minulle niin vaativaa, etten useimmiten ole ollut sopivassa elämäntilanteessa sitä harjoittaakseni. Toinen syyni tutkia aihetta harvoin on ollut se, että vuosina 1994-95 pääsin siinä jo (silloin ja edelleen) teoreettisesti kohtuullisena pitämälleni tasolle. - Ja minua ympäröineestä kulttuurista ja persoonista pitkälti eriytyneelle tasolle. (Ei niin, ettenkö uskaltaisi olla erilainen, vaan niin, että minussa on monia puolia ja siksi olen elämäni joissain vaiheissa tarvinnut yhteyksiä tavallisempiinkin ihmisiin... Eli ajattelussa väistämättömäntuntuisesta lisää muista eriytymisestä voi tulla epämielekästä jossain vaiheessa sen jälkeen kun on jo hyvin eriytynyt mutta vielä pystyy jossain määrin tavanomaisiin ihmissuhteisiin merkittävästi tavallisten ihmisten kanssa.)
  (Vapauden filosofia on myös aihe, josta en filosofian (filosofisen korrektiuden) kannalta järkevästi katso voivani muodostaa blogiin riittävän lyhyttä eli ainakaan alle 30-liuskaista tutkielmaa.)

Yllä olevien myötä et varmaan ihmettele, miksi olen kiinnostunut esimerkiksi alla olevista.

***


PROSESSUAALISTA (JA PROJEKTUAALISTA?)...
Miten ihmiset yleensä etääntyvät henkisestä materialismista edeten parempaan?
  Entä onnistuuko henkisestä materialismista irtaantuminen esimerkiksi yksinkertaistamalla kaikkea itsessään ja elämässään?

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Liiallisesta yksinkertaistamisesta laadukkaampaan ajatteluun


Infotulva on mielestäni eräs teollisuusmaiden globaaliongelmista.
  Se ei ole globaaliongelmistamme ikävimpiä (kapasiteettiimme nähden). Mutta oleellisena pidän sitä siksi, että suorituskeskeisissä yhteiskunnissa se ei ole - kenties koskaan - laajalti herättänyt intohimoja sen viisaisiin ratkaisuihin. Siten se on muodostunut monille salakavalaksi. Ennen kaikkea monet meistä ovat liikaa tottuneet siihen. He ovat antaneet itsensä liikaa ajautua pikkuasiavirroissa. Antaneet tahtotilojemme, arvo- ja tärkeysjärjestystemme hämärtyä ja ristiriitaistua.
  Kaikki tuollainen sopii mainiosti maailman taustalla olevalle negaeliitille.
  (Siitä on muuten kiva suomenkielinen selaileva artikkeli täällä.)
  Puhumattakaan siitä, jos kansakunnat ja valtiot alkavat vielä riitelemään pikkuasioista ja muodostamaan eristyneisyyksiä ja vastakkainasetteluja muihin kuin vallakkaimpiin liittyen...
  Siitä tässä on varmaan dramaattisin esimerkki: 1. ja 2. maailmansotaa rahoittaneita tahoja ei ole juuri tieteellisesti tutkittu. Negaeliitti on eri tavoin aikaansaanut sen, ettei niitä saa tutkia vähäistä enempää. Eikä ainakaan saa tulla löydetyksi ja korostetuksi kyseisten rahoittajien rahoitusmotivaatioita. - Faktahan on, että rahoitus on aina ollut sotien mahdollistumisessa ehdottomassa avainasemassa. Ja negaeliitti haluaa suojella toisiaan niin, että raha ja rahoittaminen leimataan aina neutraaliksi, teknikoinniksi, ja poliitikoista löydetään aina sotasyylliset. Kuitenkin lapsikin ymmärtää, että rahoittajillakin voi olla poliittisia tavoitteita - eli he voivat olla pahimpia sotarikollisia. - Kuten he, muutamien muiden lisäksi, mielestäni ovat olleetkin. (Mutta se ei ole tämän bloggaukseni aihe.)
  Tuossa tuli epäsuorasti tavallaan ilmi jo sekin, että oleellista poliittista tietoa ei ole kapasiteettiimme nähden kovin paljon. Eikä sellainen tieto lisäänny kovin nopeasti.

Elämme monin paikoin varsin matalien kynnysten ja vuorovaikutuskeskeisyyden maailmassa.
  Informaation määrä maailmassa kasvaa yhä huikeasti nopeammin kuin informaatiokyvyiltään lahjakkaimpienkin oppijoiden informaation hallintakyvyt yms.
  Infotulva sekä syvällisyyden ja monien siihen liittyvien arvo-asenne-elämäntapamaailmoiden  (AAE) lähes kaikkialle ulottuva aliarvostus ja pinnallistavien tekijöiden (kuten raha- ja toimeentulokuvioiden) hallitsevuus aikaansaavat maailmassamme monia oleellisia ikävyyksiä.
  (Esimerkki syvällisestä AAE:sta on antiikin Kreikan filosofien valtavirta Platonin Akatemian kukoistaessa.)
  Kyse on kiireen lisääntymisestä. Kyse on tiedemiehiä, keksijöitä yms. ja sitä kautta ihmisten suurta enemmistöä haittaavista muista kohtuuhelposti ratkaistavissa olevista mutta pitkään vallinneista teknisistä ikävyyksistä. Ja taustalla hallitsevasta maailman negaeliitin ääriuusliberalistisesta ja usein protektionistisestakin valtapolitiikasta (jota mm. pinnallinen valtamedia tukee osin salaliittomaisesti), minkä myötä monet tärkeät rakentavat tahot helposti joutuvat tekemään turhauttavia. Kuten päällekäistä työtä ja ihannemaailmalle lähes vastakohtaisia vähäpätöisyyksiä. Esimerkiksi keksimään ratkaisuja niin alusta asti kuin vallitsevassa kulttuurissa on mahdollista toisaalla jo ratkaistuihin ongelmiin. Ja ennen kaikkea ratkaisemaan lukemattomia negaeliitin aikaansaamia ongelmia/hankaluuksia, joiden synty oli satavarmasti jo kauan aiemmin ennustettavissa. Kyse on myös siitä, että blogeissani usein esiin tuomani maailman parantamisen aikaansaamisen kannalta tärkeimmät kuviot (faktat, tutkimusasetelmat, näkökulmat yms.) jäävät helposti vähälle huomiolle, jopa pimentoon, koska ei riittävästi pohdita, mikä on tärkeintä, ja keskitytä siihen. Ja niin käy kovin usein myös vaihtoehtoväellä.
  Eräs ratkaisu tuohon on tietysti yksinkertaisesti ahkeruudella etsiä ne tärkeimmät kuviot ja kehitellä niille mahdollisimman paljon julkisuutta. Siis myös luoda niille kokonaan uusia pysyviä tavallista laadukkaampia massafoorumeita - hankkien niille rahoituksen riippumattomalta taholta(t), kuten miljonääriltä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 4 - yksinkertaisuuden suhde moninaisuuteen ja monimutkaisuuteen


YKSINKERTAISUUDEN SUHDE MONINAISUUTEEN JA MONIMUTKAISUUTEEN
henkisen kasvun ihmisellä lähinnä henkisen materialismin näkökulmasta

Miten henkisen materialismin käsite suhteutuu henkisissä perinteissä usein vaalittuun, yksiselitteisen mukavana ja hyvänä kasvun välineenä pidettyyn yksinkertaisuuden elämäntapaan?

- Lyhyin vastaukseni koostuu neljästä osasta, joita on hankala kutoa lyhyesti yhteen, joten vain irrallisesti kuvaan ne:
  1) Voisin pitkään myötäillä ja hehkuttaa, että tokihan se elämäntapa joillekin hienosti sopii.
  Tokihan sitä voi harjoittaa vetäytymättä syvälle metsään erakkomajaan.
  Tokihan esimerkiksi Feng Shuissa on kohtalaisesti toimivuutta.
  (Tosin eihän se toimiessaankaan kasvata, jos sitä liikaa painottaa. Eli tyytyy yliherkkyyksiinsä, omaksuu suunnan, missä pitää luontevana täyttää elämänsä pikkuasioiden ajattelulla ja/tai prosessoinnilla.)
  (Feng Shui on iso kokonaisuus, mutta silti tarkimminkin toteutettuna yksinkertaisuutta verrattuna valtavaan mahdollisuuksien maailmaan käyttäytyä muutoin kuin sen mukaisesti.)

  2) Yksinkertainen elämäntapa ei ole kuitenkaan tänään samanlainen henkisen kasvun kannalta kuin vaikkapa 500 vuotta sitten.
  Nyky-yhteiskunta - maailmasta puhumattakaan, sillä miten muutoin voisikaan olla loogisesti henkinen - on paljon tiiviimpi, moninaisempi ja monimutkaisempi kuin silloin ennen. Ja siten ihmisen on luontevaa olla sosiaalinen, kuten poliittinen.
  Niinpä tulemme yksinkertaisuuden valittuammekin väistämättä suhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat valinneet monitahoisuuden, monimutkaisuuden ja pitkälle eriytyneisyyden, kuten vaikkapa identiteettiensä maailmoissa.
  Luulen lisäksi, että ilman tuollaisen monimutkaisen sosiaalisuuden kohtaamistakin yksinkertaisen elämäntavan seurauksiin kuuluu usein monilla myös epätarkka käytös, kuten käytös, jota hallitsee yksi tai useampi mm. seuraavista: ihmettely, näköalattomuus ja niin pienen energian panostaminen, että löytyy varmuudella vain suurta keskeneräisyyttä.

  3) Tunteet ovat ylivoimaisesti ykkös"ajureita" monille ja suurimmat tunteet ovat ydinolemukseltaan monilla yksinkertaisia, dynamiikaltaan samantapaisia kuin pikkulapsena.
  Niinpä monella "ei ole muuta vaihtoehtoa" kuin ajatella ja elää todeksi sitä, että hyvä henkisyys on aina ajatuksellisesti yksinkertaista.
  Tässä yhteydessä monella on tapana ajatella ja kovasti painottaakin sitä, mikä tuntuu nopeasti tai viimeistään nopeahkosti monista (enemmistöstä?) hyvältä. Eikä esimerkiksi antihaurautta, minkä mukaan oikein vastaanotettuna suurissa määrin tappava on pienissä määrin hyödyttävä. (Ks. perusteellisesti ja rönsyilevästi Nassim Nicholas Taleb: Antihauras - asioita, jotka hyötyvät epäjärjestyksestä (suom. 2013 vaikka sitä ei kirjassa olekaan, alkut. 2012).)
  Ja seurauksena on tämä valitettavan harvoin kommunikoitu: oman henkisen maailman lähinnä vain vähäinen ja epäjohdonmukainen konkretialinkkisyys - etenkin suhteessa politiikkaan. Ja haluttomuus vahvistaa itseään psykofyysisesti antihaurauden periaatteen mukaisesti. (Siis mm. luuterveyttään aikaansaamalla tietynlaisen pienen tulehdustilan lihas-nivelyksiköihinsä voimailemalla ja/tai iskuin, kuten nyrkkeilemällä.) Se passiivisuus johtaa tässä disinformaation ja muun sumutuksen maailmassa epäobjektiivisuuteen, vääriin ratkaisuihin infotulvan ja "negatiivisen informaation" (faktojenkin) edessä. - Siten helposti henkisen maailman hienot tunnelmat eivät johdata tuollaisen passiivisuuden valinneita ihmisiä objektiivisuuteen.

  4) Maadoittuneen järjen näkökulma: yksinkertaisuutta on elämässä jo järjen perusteella oltava kohtuullisesti eli keskittymisresursseja pitää olla.
  Ei sen tajuamiseen tarvita hienoja henkisiä käsitteitä. Eikä kuvia.
  Tosin Chögyam Trungpalla on perinteinen kuva henkisistä käsitteistä, joiden kanssa on kuin kauniiden esineiden avulla huoneen koristelemisessa. (Yksi on varmuudella kohottava keskittymiskohde, jne., mutta suuri määrä keskittymiskohteita on liikaa - huoneesta tulee liian ahdas ja kuin romukauppa.)

Mutta eikö yllä oleviin neljää kuvioon jääminen olisi köyhää, sillä en siten toisi maailmaan mitään, mikä vaikuttaisi uudelta ja tämän blogin lukijat tuskin ovat yksinkertaisimpia ihmisiä?
  Olisi tietysti. Niinpä ohitan sellaiset...

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 3

Minulla on hyvin monivuotinen energeetikkotausta, vaikka siitä ei julkisuudesta helposti merkkejä näin monen vuoden jälkeen löydäkään. Ja objektiivisuushakuinen, mielen hiljaisuutta edellyttävä elämäni mittainen tutkijatausta, mikä on hyötynyt edellä mainitusta. Katsomuksissa tieteellisyyden lisäksi monipuolisuuteen ja etenkin buddhalaisuuteen keskittyminen on auttanut minua pysymään neutraliteetissa. Väitänkin, että oleellisesti noiden kaikkien (arvostamieni) vuoksi tunnistan usein energioita vähintään kohtuullisesti. Vaikka jokunen varmaan väittää, että kirjoitan liian teoreettisia tai muutoin siten, ettei se ole uskottavaa energioita tunnistavalle. :-)
  Niinpä ei ole ihme, että esimerkiksi egoilevuuden - tai (negatiivisen) egon, jos pitää käyttää New Age -kieltä - vaikutus tuntuu minulle - ja varmaan useimmille rajatietolaisille - oleellisesti energiana, tunnelmana.
  Koen heidän kanssaan varmaan suunnilleen samoin noiden sanojen merkityksiä.
  Mutta niin selvästi useimmat rajatietolaiset uskovat egoilevuuden olevan myös ajattelullisesti tunnistettavissa, ettei sen analysointi ole ollut useimmille heistä tärkeää. - Heidän mielestään egoilevuus vaikuttaa olevan yksinkertainen ilmiö ja käsite. Siitä huolimatta, että vähemmistön arvostama mutta klassikon aseman saanut Ihmeiden Oppikurssi -kirja kuvioi egon käsitteen ympärillä useimpien kyseisen kirjan kokonaan lukeneiden mukaan monimutkaisesti. - Ilman että juuri kukaan kuitenkaan arvostelee kirjaa kyseisestä monimutkaisuudesta.
  Egoilevuuden sovellusten kommentointi onkin New Age -alueella häkellyttävän urautunutta. Huolimatta siitä, että onhan toki New Age -valtavirtaisuudessa suosittu Valomeditointikin ilmeisesti urautunutta (yleisesti ottaen ja eri Valomeditaatio-ohjaajilla) ja egoilun ilmiön ytimen määrittely on harvinaista. - Edes minä en ole löytänyt sen määritelmää mistään newageläisestä tekstistä!
  Huomaa: En voi pitää sen määritelmänä väitteitä siitä, mitä se aiheuttaa.
  (Suunnilleen näinhän monesti egoilun seurauksia kuvataan: "Egosi vuoksi olet  mustasukkainen, itseäsi suhteettoman tärkeänä pitävä... Ego haluaa olla elossa, siksi se haluaa olla niin rajallinen, peläten antautua elämän virralle...")
  Eikä egoilun määritelmään kuulu pinnallinen kuvaus siitä, mistä ego syntyi perimmäisesti tai jopa apriorisesti.
  (IOK:n mukaan se syntyi Jumala-erosta. - Vastaavasti muiden lähteiden mukaan jostain vastaavasta silloin kun sielu synnytettiin. (Pinnallinen lyhyt kuvaus melkein siitä tapahtumasta on Michael Newton'n jommassakummassa suomennetussa kirjassa, regressiohypnoosilla saatuna...) Tai silloin kun alettiin olla kohtalaisen, arvostettavan yksilöllisiä...)
  Siksi kehotan lämpimästi tutustumaan Chögyam Trungpan kirjaan Henkisen materialismin ylittäminen - mukaan lukien Suomentajan esipuhe - siinä järjestyksessä kuin se on kirjoitettu, sanasta sanaan. Tai edes tähän kirjoitussarjaan.

Olen usein ihmetellyt, miten tätä ei vaikuta kukaan huomaavan: Egoilun ilmiön merkittävyydestä olemme "kivan intuitiivisesti" vakuuttuneita, ja raja-alueilla usein se otetaan esille, mutta sen - etenkin henkisen materialismin yhteydessä esiin tulevaa - oleellisuutta ei nosteta esille, että egoilulle ei liene yleisesti sovittua määritelmää.
  Useimmat tietävät kenties liian hyvin, miten sen toinen puoli eli maallinen materialismi ilmenee.
  Sehän on esimerkiksi halua kahmia itselleen statussymboleja ja/tai rahaa ja/tai omaisuusmassaa (yleensä noita kaikkia) addiktiivisesti tai itseisarvostaen. Ja halua keksiä maallisuuteen kytkeytyviä verukkeita, jotta voisi kahmia noita...
  Mutta mitä maallinen materialismi ytimellisesti on eli käytännössä myös, mistä se juontuu -  sitä buddhalaisuuden ja omasta näkökulmastani aniharvat tietävät teoreettisesti hyvin.
  Se on samaa kuin mitä henkinen materialismi ytimeltään on... Eli mitä?
  Aniharva newageläinen vaikuttaa olevan kiinnostunut syvällisyydestä - varsinkin New Age -alueella roskakorina käyetyn egoiluilmiön suhteen.
  (Tutkipa millaisilla ydinolemuksilla New Age "-liikkeen" suosituimmat ihmiset menestyvät.)
  Aniharva on koskaan ollut kiinnostunut edes henkisen materialismin käsitteestä.
  Aniharva osaa esimerkiksi sanoa, mitä joku kansainvälinen kouluttaja on sillä tarkoittanut.
  Henkistä materialismia ei ole kyselytutkimuksissa ainakaan Suomessa tutkittukaan.
  Useimmille etenkin New Age -alueella riittää, että egoilusta - lähinnä maallisesta egoilusta - heitetään joitain karkeimpia esimerkkejä, joissa ilmenevien tapausten moitittavuudesta kaikki ovat helposti samaa mieltä. Niiden muodostamaa tummanpuhuvaksi koettua taustaa vasten etenkin New Age -opettajat esittävät usein avainuskomuksiaan ja - teorioitaan henkisyydestä.
  Kontrastointi on kyllä halvin kikka vakuuttelussa ja kai he sen egoilevuuden tajuavat, mutta oi, se tehoaa niin hyvin edelleen massoihin...

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 2

"Voitko antaa esimerkkejä siitä, miten (tasapainoinen ihminen) voi henkisen materialismin käsitteellä nopeuttaa henkistä kasvuaan?"

- ALUSTUS
on tarpeen useimmille ennen varsinaista vastausta:
Korkeatasoisessa henkisyydessä, kuten syvällisesti taidetussa buddhalaisuudessa, mikään aito henkinen vastaus ei ole kaikille eikä edes vuosikymmeniä yhdelle vakiomuotoinen looginen kone, mutta ei lähellä mielivaltaakaan. Toisaalta yksilöä ja hänen elämäntilannettaan tuntematta on vaikea ohjata häntä mihinkään hänelle parhaiten sopivaan yksilölliseen kasvuun...
  Niinpä on hieman kyseenalaista yrittää vielä tämän kirjoitussarjani Osan 1 jälkeen kirjoittaa laajoille joukoille (niiden kokonaismäärään nähden, jotka ylipäätään ovat suomeksi henkisestä materialismista kiinnostuneita). Mutta jatkan aiheesta - vielä tämän Osan jälkeenkin.

Kehitä ensiksi riittävä vapausharmonia itseesi ennen kuin syvennyt henkisen materialismin ja muiden epäharmonioiden yksityiskohtiin.
  (Olen muodostanut vapausharmonian käsitteen aikoinaan mm. siksi, että liian moni käsittää liian usein harmonia-sanan viittaavaksi pintaeheyteen yms.)
  Siinä hommassa on ehkä monenlaista tekemistä, mutta oman henkisyyskäsityksen filosofisesti merkittävän tasoinen määrittely on tässä tärkeimmistä asioista se, mikä varmaan useimmilla tavallisimmin jää tekemättä.
  Siis määrittele ensin henkisyyskäsityksesi ottamalla huomioon monia faktoja ja näkökulmia... Ja ota ne tasapuolisesti käyttöön kaikissa tapauksissa, joiden henkisyyttä tai henkisiä mahdollisuuksia mietit.
  (Usein merkittäviä sisäisiä epäjohdonmukaisuuksia syntyy, kun tuota tasapuolisuutta ei harjoiteta. Ja kun sitä harjoitetaan ja ollaan avoimen tutkivaisia, niin kyllähän se käsitys ajan myötä vielä kehittyykin.)
  Suosittelen ottamaan ajattelussa, prosessoinnissa ja meditoimisessa huomioon vähintään kohtalaisesti Ken Wilber'n henkisyysnäkemyksiä. Ainakin hänen kaikesta henkisyydestä aikaansaamansa (enemmän havaitsemansa kuin luomansa) määritelmän: "ainakin 5-ulotteisuusnäkökulman".
  Suomeksi se on jutussa JP Jakonen: Seitsemän harhakuvaa henkisyydestä, Ananda 1/2017, s. 27.
  (Eli Wilber esittää viisi ulottuvuutta ja on avoin sille, että niitä voisi olla enemmänkin. Ja tulkitsen, että niiden oikein käsittämiseksi on välttämättä tietotaidettava ne seitsemän harhakuvaa.)
  En suosittele sitä määritelmää siksi, että Wilber pitäisi kohottaa jotenkin muiden yläpuolelle, vaan siksi, että en ole löytänyt ihmisiä yhdistävämpääkään kattavaa henkisyyskäsitystä. - Merkittävän, yllättävän monet ihmiset käsittävät henkisyyden suurimmaksi osaksi suunnilleen sen mukaisesti, vaikka eivät sitä osaa analyyttisesti kuvata.
  (Tosin veikkaan, että monilta vaatii paljon työtä ennen kuin he saavat tuolla 5-ulotteisuusnäkökulmalla jostain jotain oleellista uutta itselleen.)
  Toki Wilber'n henkisyyskäsityksessä on myös jotain vallankumouksellista: sen mukaan ihminen ei voi väittää olevansa korkeatasoinen henkisyydessä menestyttyään vain osassa ko. viidestä ulottuvuudesta, jääden muissa keskiverroksi.
  (Kuten New Age -valtavirtaiset usein vaikuttavat uskovan yhteen ainoaan ulottuvuuteen eli että jokin erityisen mahtava, syvä henkinen kokemus todistaa yksilön korkean henkisen tason... tai jos ei yleisesti niin voi sanoakaan, niin ainakin omalla kohdalla moni uskoo niin käyneen.)
  On siinä sitten vieläkin vallankumouksellisempaa: kolme kohtaa viidestä on neutralistisia.
  Esimerkiksi ensimmäinen kohta: "a) Henkistä on minkä tahansa kehittyvän taidon tai ominaisuuden - musikaalisuuden, kehollisen älyn, kognition, tunneälyn, moraalin, jne. - korkeimmat vaiheet." (s. 27)
  Siinä on sinänsä vähän hassusti erään tyypin analyyttinen kuvaus siitä, että ihmisen sielullisuus, eli korkea (kaikenlaisesta) egoilusta puhtauden aste, on henkisyyttä. Mutta vallankumouksellista siinä on se neutralismi, että pahantahtoinen itsekäs ihminen voi olla ihan yhtä henkinen kuin hyväntahtoinen altruisti.
  (Esimerkki. Hitleriä syvemmin negatiivisen Polun kulkija, salamurhattu Richard Heydrich (1904-1942) oli korkeatasoinen pianisti.
  Vastaavasti on kognitiossa: monella johtajalla Kolmannen valtakunnan hallinnon keskitasoillakin oli kaksi tohtorintutkintoa Saksan laadukkaista yliopistoista.)
  Moni newageläinen ei tuota sulata, mutta tämä näkemyslinja on vahvistumassa etenkin (ainakin Suomen) rajatiedon median ohittaman Ra-materiaalin johdolla.
  Kuten olen toistuvasti vuodesta 2016 alkaen viitannut tässä blogissa tähän Varjolan Polariteetti-bloggaukseen. - Se on merkittävä, vaikka rakkaus-käsite on siinä käsityksiini nähden uskomattoman laaja.
  (Muutenkin Ra-materiaalin ja salaisista avaruusohjelmista tietovuotaneiden suosion kasvu on syöksemässä New Age -valtavirtaisuuden (usein disinformaatiolähteisiä) myyttejä perikatoon.

Määrittele myös henkisyys-käsitteesi lähikäsitteet.

Tee tuo kaikki, koska määritelmät ohjaavat ajattelua - myös sitä, mikä ylipäätään juolahtaa mieleen. Eikä laajentuva itsensä tiedostaminen voi tapahtua kuin värikkyyksien vuo opastetulla kiertoajelulla.


- VASTAUS:
Mielekkään laajoihin joukkoihin päteviä vastauksia ei varmaan ole kovin paljon ja pitkällisesti. Mutta eräs vastauslinja tuohon kysymykseen on selvittää perusteellisesti jo melko varhaisessa vaiheessa se, mihin kaikkeen on toistaiseksi kiinnittynyt, kuten samastunut, ja mitä omalle elämälle voisi merkitä avoimuus kaikista ennakkokäsityksistä yhdistyneenä rakentavaan aktiivisuuteen itsekasvatuksessa...
  Se on helppoa sille, joka on hyvällä tasolla Elämä/kuolematietoisuudessa tai muussa tehokkaassa korkeahenkisyydessä. Todennäköisesti sellainen ihminen on jo tuon avoimuusselvityksen ja -tiedostamisen aikaansaanut. Mutta muille väitän: Jotta vastaus selviäisi, yksilö tarvitsee ehkä merkittävää meditatiivisuutta tai merkittävää älyä tai merkittävää panostamista sopiviin suuriakin tunteita sisältäviin prosessointeihin.
  Sillä avoimuus kaikista ennakkokäsityksistä ei todellakaan tarkoita pelkän hyväntahtoisuuden ratkaisevuutta. Tai jotain automaattisesti mukavaa, kaunista ja New Age -valtavirran tai muun maadoittumattoman ideologian mukaista maailmanhalaamista tai rajattomuuden kokemukseen suuntautumisen tärkeänä pitämistä tai rakkaus-sanan alan laajentamista niin ettei edellytä itseltään halua konkretisoida mitään sille, jota "rakastaa".
  Työstä itseäsi kohti avoimuutta ennakkokäsityksistä, aloittaen huomaamalla etenkin, ettei monia henkisesti ikuisesti oleellisia asioita, kuten läsnäoloa, ole läheskään parasta käsittää niin pinnallisesti kuin esimerkiksi New Age -valtavirtaisuudessa tehdään.
  Lue siis kirja Jeanne de Salzmann: Olemisen todellisuus. Gurdjieffin neljäs tie (suom. 2013, alkut. 2010). Ja lue ainakin luku Guru kirjasta Chögyam Trungpa: Henkisen materialismin ylittäminen (suom. 2006, alkut. 1973).

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Henkinen materialismi Osa 1: Johdanto


Tämä kirjoitus on Johdanto kirjoitussarjaani. Mutta kerron tässä ehkä useimmille kiinnostavimmat ajatukseni aiheestani. Tämä on myös alustus siihen, miten ja miksi henkisen kasvun aikaansaamisessa useimmille rajatietolaisille objektiivisesti tärkein aihe on egoilun tutkiminen kokonaisvaltaisesti ja samalla henkinen materialismi -näkökulmaan painottuen.


MIETI HENKISTÄ MATERIALISMIA "NOLLAPOHJALTA"
Henkisestä materialismista irtipäästäminen on useimmille luontevimmin yksin toteutettavan henkisen kasvun suunta. (Ja oman henkisen materialismin huomaaminen ja siitä irtipäästämiseen inspiroituminen edellyttävät merkittävästi herkkyyttä ja luovuutta.)
  Niinpä alkajaisiksi ainakin niiden, jotka eivät kunnolla tiedä, mitä henkinen materialismi tarkoittaa, kannattaisi yrittää tyhjentää mielensä kaikista ennakkokäsityksistä ja keksiä kaikki mahdollinen, mitä sen heidän mielestään pitäisi tarkoittaa. - Tai mitä se heidän mielestään luontevasti voisi tarkoittaa...
  Liian kauan liian monet rajatietoilijat ovat käsittäneet, että egoilua ovat vain karkeat maalliset kuvioinnit, mitkä eivät heidän elämään kuulu...

Vaikka ihminen ei olisi henkisen kasvunsa osalta kovin ajatteluun keskittyväinen, väitän, että hän voisi pitkäaikaisesti tykästyä henkisen materialismin käsitteeseen.
  Se on mielestäni teoreettisesti hyvä käsite, vaikka mielellään otan siihen hieman muitakin näkökulmia ja määritelmiä kuin Trungpa kirjoissaan tietääkseni otti. Henkisen kasvun vauhdittamisessa se on - ainakin Michael Newton'n asteikon keskitasojen eli III-IV -tasojen sieluista alkaen - suorastaan loistava väline. - Niille, joita ei kiinnosta maailman tai ainakaan omien kokemusten tunteellisesti oleellinen kahtiajaottelu.
  (Siis kahtiajaottelu esimerkiksi "positiiviseen" ja "negatiiviseen" energiaan silloin, kun on aikaa tiedostaa, ajatella, prosessoida, meditoida. Ja omalle sisimmälleenhän tulisi olla aikaa, jos uskoo olevansa henkisen kasvun tahdon ihminen.)


Tämän Johdannon syvällisen ymmärtämisen jälkeen pitäisi jokaiselle olla hyvin selvää mm. se, miksi kaikki yritykset ymmärtää henkisyyttä epäonnistuvat helposti silloin kun niiden taustalla on vain pinnallinen egoilun ymmärtäminen.
  Vastaväitteenä moni väittää, että hyvä, jopa ihanteellinen henkisyys löytyy ihan hyvin tutkimalla hyveitä (mieluiten kaikkia yleisesti, sillä onhan hyveiden ykseys totta) sekä niiden maadoittunutta soveltamista - tai vaikkapa rakkautta ja rakkauden suhdetta pelkoon ja riippuvuuteen. (Monet redusoivat vielä riippuvuudenkin pelkoon, mitä en tunnetusti kannata...)
  Itse väitän, että pelko on useimmilla hyvin suuresti rajoittava tekijä siellä, missä sitä ilmenee ja sitä on vaikea merkittävästi vähentää, mutta sen rajaamanahan ihmiset elämäänsä ovat luoneet - ja siksi on ihan kohtuullista tarkastella jonkun henkisyyttä ensisijaisesti hänen pelkorajojensa sisäpuolella.
  Eihän se auta, että tiedämme pelon olevan harhaa ja että henkisyyden ihanteelliset mahdollisuudet ovat paljon suuremmat kuin mitä olemme (itsellemme) aikaansaaneet!
  Palataan siis maanpinnalle tutkailemaan egoilua, sillä sehän ilmenee arjessamme paljon useammin kuin mikään muu henkisyyttä vääristävä tekijä.
  Ottakaamme vihdoin egoilu vakavasti, menemättä henkisiin nautintoihin.
  Sivilisaatiomme on täynnä egoilua normalisoivia, henkisyyden ymmärtämistämme potentiaalisesti haittaavia tekijöitä.
  Kuten vaikkapa se, että elämme useimmissa poliittisissa asioissa käänteismaailmassa.
  Esimerkiksi konkreettisia valtiollisia kunnianosoituksia, kuten kunniamerkkejä, saavat useimmiten ne, joiden kokonaisvaikutus yhteiskuntaamme on negatiivinen, ja usein merkittävästikin. Noin on jatkunut niin pitkään, että sen hulluutta normalisoiva vaikutus on meihin ehkä jo alitajuinen.


Henkisen materialismin käsitteen korostamiseen useimmat suhtautuvat varmaan yleensä varovaisesti.
  Muun muassa koska 1) kyseistä käsitettä ei käytetä juuri missään ja ylivoimaisesti paras ja pisin esitys henkisen materialismin ilmiöstä on suurimmaksi osaksi monien buddhalaistenkin monimutkaiseksi kokema klassikkokirja. Sehän on usein toistamani, vuonna 1973 julkaistu ylittämättömän nerokas Chögyam Trungpan Cutting Through Spiritual Materialism.
  Se on suomeksi julkaistu vuonna 2006 huonolla nimellä Henkisen materialismin ylittäminen. (Sillä "ylittäminen"-sana viittaa tavallisimman pintakulttuurin tapaan ohittaa haasteet niitä kohtaamatta, yleensä liian nopeasti, peittämisen- ja pakenemisenoloisesti...)
  Se kannattaisi ainakin alkupuoleltaan lukea ennen tätä reilut kaksi vuotta kypsyttelemääni kirjoitussarjaa.
  2) Henkisestä materialismistaan irtipäästäminen on vastakohta sille pinnallisuudelle, mihin on tavallaan uskottava ja mitä on jopa rakennettava identiteettiinsä lisää, jos haluaa menestyä - ehkä vain keskinkertaisestikin.
  Vuokko Ilola kirjoitti äskettäisessä jutussaan jopa näin: "Yhteiskuntamme suosii vahvaa pärjääjää, hyvää tyyppiä, menestyjää, taitavaa sanan käyttäjää ja hyvää läpänheittäjää."
  Siis.. henkisen kasvun tahdon ihmisethän (yms.) eivät ole useimmiten muusta erillinen lokero. Suurin osa heistä ei elä vailla suuria, melko rajoitetuissa kuvioissa toteutuvia tienaamisen paineita. Eli harhaisilta vaikuttavat usein eri energeettisten menetelmien osaamisten yhteydessä korostetut hyvät kyvyt ja toteutumiset itsensä toteuttamisen, oman näköisen elämän luomisessa. Lisäksi yhteiskunta suosii lukemattomin tavoin muutakin henkisen kasvun vastaisuutta, kuten vapaa-aikaa hallitsevaa kuluttajamentaliteettia.
  Tässä tilanteessa ei vaikuta hyvältä, jos emme tunne henkisen materialismin käsitettä ja sanomme (sinänsä oikein), ettei maallisten mukavuuksien ja taloudellisen turvallisuuden tavoittelussa ole periaatteellisesti (eli automaattisesti ja teoriassa) mitään huonoa...

Olen kirjoittanut blogeissani usein egoilusta New Age -alueella.
  Aiheessa olen kirjoittanut mm. kaikista useimmille helpoimmin havaittavista kuvioista.
  Kuten siitä, että moni New Age -opettaja ilmaisee jonkin New Age- tai vaikkapa J. Krishnamurti -tyyppisen linjan kasvattavuuden ja hehkutettavan hienouden jonkinlaiseksi perusteeksi sen, että suuri (yleensä maallinen) egoilu on niin karkeaa (tyhmää, hölmöä, kasvattamatonta, tyylitöntä). Ikään kuin jotkin ikävät äärimmäisyydet perustelisivat jo olemassaolollaan sen, että niiden oletetut vastakohdat ovat jotain hienoa ja henkisesti hyvin kasvattavaa.
  Mutta en ole kirjoittanut läheskään kaikkea aiheesta.
  Ensinnäkin, eikö ole huomiota herättävää, että egoilusta kommunikoidaan New Age -alueella enemmän tai vähemmän intensiivisesti mutta älyllisesti vain korkeintaan kevyesti (lyhyesti, pinnallisesti, heikkotasoisesti)?
  Ei esimerkiksi tyypitellä egoilusta kommunikoinnin tavallisimpiakaan tapoja...
  Esimerkiksi tutkaillen, mitä piilomotiiveja egoilusta kommunikoinnissa joskus ehkä joillakuilla on ja keillä, tai varmistaa, ettei niitä ole joillakuilla.
  Mielestäni New Age -alueella egoilusta kommunikoinnin tavallisimpien tapojen kokonaisuus on yleispiirteiltään hyvin moninainen.
  Yhtäältä juuri kenellekään rajatietopainotteiselle henkisen kasvun ihmiselle ei tarvinne erityisesti perustella, että täydellinen "egottomuus" olisi henkisen kasvun mahdollistamisessa huipputärkeää... Toisaalta eri ihmiset tulkitsevat alalla hyvin eri tavoin, mitä on hyvä maadoittuneisuus "egottomuudessa" onnistumisessa... Ja tietääkseni kukaan ei ole kirjoittanut newageläistyyliin siihen suuntautumisesta sellaista kirjaa tai koulutusohjelmaa, missä käytäisiin lävitse edes vähintään puolet kaikista tietämistäni egoilun muodoista.
  Asioiden ei tarvitsisi olla noin, jos "rimaa" vain pidettäisiin riittävän ylhäällä (esim. kustannusyhtiöissä julkaisupäätöksissä).
  Buddhalaisuus on tässäkin New Age -valtavirtaisuuden vastakohta.
  Siinä kokonaisesityksiä on moninaisemmin kuin missään muussa henkisessä suunnassa. Ja tiedostamisessa riittää, että tekee aina parhaansa... mutta keskeisenä oppisisältönä/ohjenuorana pysyy vuosituhannesta toiseen myös se, että omat varjopuolet tulee kohdata - kaikesta pakenemisen halusta tulee irtipäästää.
  (Noista huolimatta keskimäärin newageläiset arvostavat uskonnoista eniten buddhalaisuutta - koska mieltävät sen pinnallisesti ja itsepetoksellisesti?)
  Ilmeisesti (ainakaan kunnollisia) egoilun kokonaisesityksiä ei ole juuri tehty New Age -valtavirtaisuudessa, koska sellaisten kirjoittajat tulisivat tiedostaneeksi itselleen kiusallisia asioita. Sellaisia, jotka kertoisivat, että päinvastoin kuin buddhalaisuudessa, newageläisyydessä enemmän tai vähemmän tietoisesti paetaan omia varjopuolia monenlaisiin "positiivisuuksiin", jopa "henkisiin herkkuhetkiin" (+ joillakin on vielä sokeriset herkkumussutukset siihen päälle vähintään joka viikko :-) ).
  Egoilu on kuitenkin pysyvästi tärkeä aihe henkisyyden hahmottamisessa.
  Siitä voimme myös varmaan helpommin olla newageläisten kanssa samaa mieltä kuin oleellisimmista korkeahenkisistä aiheista, kuten siitä, millaista on 4D-elämä ja milloin varsinainen mahdollisuus Ylösnousta siihen tulee (maanpinnan) ihmiskunnalle.
  Tätä tulisikin miettiä: New Age -alueella monilla ihmisillä on tavallisia egoilulle perustuvia ongelmia, kuten mustasukkaisuus ja heikko ote omaan seksuaalisuuteen (ja siitä juontuen esim. erilaiset arkuudet). Ne voivat olla pysyviä ja suuriakin. Mutta ei vaikuta siltä, että niiden ratkaisemiseen yleensä juuri panostettaisiin. Samaan aikaan egoiluista(an) useimmat newageläiset - ja useimmat New Age -opettajatkin - kommunikoivat yleensä kevyeen tyyliin. Ikään kuin sellaisista irtipäästäminen olisi kokonaisuudessaan helppoa. - Vain pienen osan mielestä irtipäästäneisyyden tai lähes sen saavuttaminen on hyvin vaikeaa... Asiaan liittyy myös se, että monet niistä, jotka katsovat olevansa "Ylösnousseita" tms. korkeaa, korostavat suuresti jotakin korkeaa lempikäsitettään(t) - väittämättä suoraan, että ovat "egottomia", mutta eivätkö he sitä juuri tarkoita. Ja sitten ovat vielä ne, jotka korostavat korkeita käsitteitään, minkä kautta he oikeuttavat ja tavallaan mielestään "henkistävät" niiden kanssa samaan "Yltäkylläisyys"-pakettiin yhdistämiään maallisen materialismin hallitsemia kuvioitaan...

  Tässä kohden olisi hyvä viimeistään herätä. Ei riitä, että teemme tämän kaiken, minkä olen esimerkiksi monissa bloggauksissani tehnyt: osoitamme - etenkin sanojen ja konkreettisen käytöksen välisiä - eettisiä ristiriitaisuuksia viime mainituilta... Otamme esiin sairastumisherkkyydet, kuten yllättävän yleiset syöpääntyvyydet niidenkin joukossa, jotka kauan opettivat (yleensä kaikkia halukkaita) ja mielestään omaan elämäänsä hyvin sovelsivat "mitä hienoimpien ja ansaituimpien" asioiden luomista, korkealta kanavoiden, selvänähden, jne... Ja huomautamme, että henkisiin korkeuksiin monilla liittyy paljon maallista materialismia eli mukavuuden ja taloudellisen turvallisuuden tavoittelua... - Sillä tuossa kaikessa korkeintaan vähälle huomiolle on jäänyt egoilun salakavalin muoto, henkinen materialismi.


MÅÄRITELMIÄ
Aineellisessa tai, omaa ilmaisua käyttääkseni, maallisessa materialismissa (sen tavanomaisimmassa muodossa) ajatellaan-koetaan, että ns. paranormaaleja ilmiöitä ei ole. Ihmisyksilö on keho, jolla on mieli (eikä sielu, jolla on keho). Ja siltä perustalta häntä hallitsevat maalliset tavanomaisuudet - sanotaan vaikkapa perustarpeet. Niinpä useimmiten luonnollisin ja kulttuurisesti järkevin elämänfilosofia on maallisten mukavuuksien ja taloudellisen turvallisuuden suuri arvostaminen. Siis mielen keskiössä on mukavuuksien ja taloudellisen turvallisuuden ylläpitä ja usein myös tavoittelu itselle ja usein myös lähipiirille siksi, että niiden hyvältä tuntuvuutta pidetään tärkeämpänä kuin henkisyyttä. Eli ne eivät ole vain välineitä, jotka - koska kehon ego on erillinen persoonasta eikä erityisesti kehity vaan voi parhaimmillaan vain olla puhdas traumoista - kohtuullisina takaavat fyysisen ajan riittävyyden ja fyysisten hermojen kestävyyden. - Ja (ainakin niiden kokemista kaventava) henkisyyden harjoittaminen taas on spekulatiivista, itsepetosta, pakenemista, harhaista, ehkä jopa mielisairasta. Maallisuuksien ylettömästi perustarpeiden ylittävä haaliminenkin on maalliselle materialistille mielekästä elämää, jos hän siitä vain nauttii.
  Maallisen materialismin mittaaminen on useimmiten mahdollisimman yksinkertaista: Maallinen materialismi on yksilössä sitä voimakkaampaa mitä enemmän hän kokoaa itselleen mukavuuksia ja taloudellista turvallisuutta. (Vm. tarkoittaa kuvittelemaansa ja / tai faktista, tosin käytännössä mieleltään terveillä aina molempia.)
  Maallinen materialismi on siis täydellisenä täydellistä sokeutta henkisyydelle.
  Se merkitsee myös sitä, että maallinen materialisti on yleensä myös henkisesti materialistinen.
  Henkiseen materialismiin ei näet sisälly mitään henkistä.

Henkinen materialismi määritellään useimmissa kohdissa eniten motivaatiosta käsin.
  Henkinen materialismi on varsin hienoviritteinen ilmiö, eräästä näkökulmasta kolmeen "herraan" jaottuen. (Trungpa korostaa tätä näkökulmaa kirjansa Johdannossa. Loogistan ja hieman laajennan sen tässä.)

Niistä "Muodon herran" hallitsema elämä on joillakin ihmisillä joissakin tapauksissa ulkoisesti maallisen materialismin kaltaista, mutta se on motivaatioltaan aivan muuta: selvästi neuroottista.
  Esimerkki 1: psyykkinen peittäminen. Ihmisyksilö kiintyy elämää (välittömästi ulkoisesti) helpottavaan teknologiaan niin, että (vaikka hän ei addiktoituisi keräilemään sen kohteita ja käyttämään sen kanssa perusasioitaan horjuttavan paljon aikaa ja rahaa, kuten maallinen materialisti tekee kärjekkäänä) hänen motiivinsa käyttää maallisia mukavuuksia, kuten katsoa TV:ä jollakin tietyllä hetkellä, on se, että hän pakenee, peittää, jotain sisäisyydestään. Eli yksilö on henkinen materialisti, jos hän esimerkiksi kokee psykofyysistä, kehostaan kumpuavaa, tuskaa ja tukahduttaa / peittää / torjuu sen katsomalla TV:ä ja ehkä vielä syömällä herkkuja tai syömällä suuren määrän ruokaa. Yhtä hyvin ihminen on henkinen materialisti, jos hän syö liharuokaa, mutta ei halua psyykkisistä (so. neuroottisista, ajankäyttöön liittymättömistä) syistä teurastaa eläimiä, joita syö. Eikä ehkä halua yksityiskohtaisesti läheltä nähdä syömisiinsä liittyvää teurastustoimintaa. Ihmisten kuolevaisuuteenkin ja ruumiisiin liittyen henkinen materialismi ilmenee. Kaiken Elämän kohtaavan henkisyyden, kuten buddhalaisuuden, mukaan kuolevaisuus on oleellista kaikille, joten halu järjestää yhteiskunta, jossa kuolevat ja heidän ruumiinsa ovat kaukana meistä merkittävästi siitä syystä että meitä epäharmonisoi kuolevaisuuden näkeminen, on henkistä materialismia. (Toki sen taustalla voi nähdä myös pinnallista tyylikikkailua sekä vanhojen ja kuolleiden kunnioittamista ja arvostamista. Mutta mielikuvani mukaan useimmissa valtioissa yleiskulttuurin taustalla tuossa on myös henkistä materialismia.)
  Esimerkki 2: tasoltaan neuroottinen valvonnan ja hallinnan halu. "Muodon herran" hallitsema henkinen materialisti voi haalia paljon yli kohtuuden ja varsinaisen kulutuskykynsä omaisuutta tai yhtä hyvin olla  asketisti tai jotain siltä väliltä. Oleellista on, että hän käyttäytyy omaisuussuhteessaan tyylinsä mukaisesti, koska kokee siten hallitsevansa ja valvovansa ulkoisen lisäksi myös sisäistä elämismaailmaansa paremmin kuin mitenkään muutoin eläen ja ehkä myös todella onkin - tai yrittää olla - siinä pikkutarkka.
  (Tuo siis tarkoittaa käytännössä sitä, että buddhalaisuuden mukaan ulkoisten asioiden oleellisesti psyykkisesti ärsyttäville piirteille herkkä ihminen ei voi olla kovin henkinen saati boddhisatva (viimeistä inkarnaatiotaan elävä) tai  Ylösnoussut.
  Henkisesti pitkälle edenneellä ihmisellä ei ole motivaatiota käyttää paljon energiaa henkilökohtaisten ulkoisten asioiden kaavamaiseen säätelyyn mukavuuden haalimis- / pakenemissyistä, ellei hänen elämäntehtävänsä suorittaminen ole uhattuna tai muuta suurta.
  Varmaan siksi esimerkiksi maailman rikkaimman promillen joukossa ei vaikutakaan olevan kovin monia henkisesti pitkälle edenneitä.)

"Puheen herra" tarkoittaa henkisessä materialismissa kaikkia niitä ajatuksia, ajatuskokonaisuuksia ja ajattelun kehityssuuntia, joita ihminen käyttää ja joihin hän itsensä samastaa osoittaakseen (vähintään itselleen) jonkin käyttäytymisensä tai vaikkapa koko elämänsä olevan järkevää, oikeutettua tai jotain vielä korkeampaa (jaloa, pyhää). Tuollaisen tarkoituksena hänellä on kokea olevansa turvassa ja ymmärtää kaikki tarvittava. Mutta huom.: henkistä materialismia tuollaisista tavanomaisuuksista tulee vasta silloin, kun ihminen käyttäytyy noin, koska haluaa paeta sitä, mikä välittömästi hänelle ilmentyy tai ilmentyisi, tai ainakin ikäviä itsensä ja/tai maailman puolia.
  Siis ihmisyksilö voi olla oikeassa vaikkapa kaikessa siinä, mitä jonakin hetkenä väittää, ja jopa ymmärtää kunnioitettavan paljon, mutta hän voi käyttää ymmärryksen ylläpitämistään, kasvattamistaan ja tietotaidoistaan kommunikoimistaan välineenä neuroottisesti. Esimerkiksi välineenä oikeuttaa, jopa pyhittää elämäänsä toisen(t) silmissä, vaikka se ei ole mitään rakentavaa. Tai välineenä turvata elämäänsä, vaikka kohtuullisesti arvioiden hän ei tarvitsisi lisäturvallisuutta.

"Mielen herra" on buddhalaisesti ymmärretyssä henkisessä materialismissa hienoviritteisin käsite.
  Moni esimerkiksi "rakkausmeditoi" tai Sydänmeditoi saavuttaakseen hienon rakkaus- / Sydäntilan, ja jossain määrin arvostaa aitouttakin ja ajattelee ehkä olevansa hyvinkin vapaa, ainakin, jos on koostanut katsomusmaailmansa sirpaleista eikä yhdestä aatteesta... Mutta meditoi (terveiden seikkojen lisäksi) pohjimmiltaan merkittävästi myös siksi koska ei halua kohdata itseään sellaisena kuin on (siis myös ikäviä puoliaan) ja koska haluaa pitää kiinni ennakkokuvastaan koskien esimerkiksi mielenmaailmaansa tai yleisesti itseään. (Esimerkiksi: "Minulle sopii tämä harjoitus ja olen pohjimmiltaan rakkautta." Tai: "Haluan samantapaisen ihanan huipputunteen kuin viimeksikin.") - Mielen herra -tyyppisessä henkisessä materialismissa ihmisellä on siis  määräävä ennakkokuva siitä, mitä hän on - tai "pohjimmiltaan on" - ja mitä hän haluaa saada.
  Siten 1) hänen on vaikea avautua korkeammalle kuin mitä hän jo on, koska se korkeampi on väistämättä hänelle merkittävältä osalta tuntematonta. (Sitä moni newageläinenkään ei käytännössä myönnä, vaan on niin ideologinen, että uskoo tietävänsä kaiken oleellisen siitä, mitä se korkeampi ihmisyys on, mitä kohti hänen - ja ehkä jopa monen muunkin - on Tarkoitus kasvaa.) Ja 2) hän siis väistämättä tulkitsee henkisen materialisminsa myötä pinnallisesti hienointakin henkistä harjoitusta eikä oikeasti kohtaa itseään.
  (Sen sijaan New Age -valtavirtaisuudessa myönteinen mielenmaailma on itseisarvo. Siten itsen kohtaaminen ehdoitta ei siinä ole suositusten joukossa.)

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ajattelu ja New Age Osa 2b4 - Kokonaisvaltainen ajattelu osana eheyden perustaa sekä kokonaisuuksien ja rakenteiden tajuna...

- oleellisuuteensa nähden aliarvostetuin taito henkisessä kasvussa?



Sarjan aiemmat Osat:

Ajattelukyky ja New Age Osa 1: Johdanto 

Ajattelukyky ja New Age Osa 2a

Ajattelukyky ja New Age Osa 2b1

Ajattelukyky ja New Age Osa 2b2

Ajattelukyky ja New Age Osa 2b3



********



JOHDANTO
jaksoihin 1.3-1.7, jatkoa 3 (taustoja ja erityiskysymyksiä)


TAUSTAA
New Age -alueella on perinteisesti pidetty selviönä, että paraskaan eettinen kehitys ei läheskään riitä pitkällä tähtäimellä edes hyväksi henkiseksi kehitykseksi, vaan kehityksen tulisi viedä johonkin sellaista kattavampaan, hienompaan ja korkeampaan. Niin itsekin ajattelen.
  Minusta on kuitenkin käsittämätöntä, että jollekulle voi tulla edes mieleen, että eheytyminen jollekin supertasolle voisi tapahtua 1) niin, ettei hänen varmuudella tarvitsisi kehittää ajattelukykyään, vaan hänelle vain spontaanisti tai harjoittelun myötä tulisi esimerkiksi ESP-kykyjä. Ja 2) niin, ettei se eheytyminen luontevasti kytkeytyisi hyvin laajoihin, kokonaisvaltaisiin ideoihin, näkökulmiin, käsitteisiin.
  Monet vanhoja viisausperinteitä arvostavat (newageläiset ja muut) ajattelevatkin, että henkisen kasvun universaali korkein tavoite on objektiivisesti ja sosiaalisesti paras kuvata suunnilleen katsomusneutraalilla ei-dualistisuuden käsitteellä tai ei-dualistisilla käsitteillä, kuten jotenkin määritellyillä ykseyden, harmonian tai eheyden käsitteellä. Tai - mikä on valitettavan harvinaista - läsnäolon / tarkkaavuuden lisäämisen idealla. (Gurdjieff ilmaisi asian kärjekkäästi niin, että vain harvoilla on tarkkaavaisuutta, mutta vain tarkkaavuuden saavuttamisella on mahdollisuus saavuttaa harmonia. - Siis muuta ei välttämättä tarvita.)
  Se on päinvastoin New Age -valtavirtaan nähden, jossa keskittyneisyyden hajottajia on monenlaisia, mm. oppi monista totuuksista.
  70- ja 80-luvun Ultran numeroissa on korostettuina selvästi enemmän noita kokonaisvaltaista ajattelua tukevia katsomusneutraaleja tai sellaisiksi aidosti tarkoitettuja käsitteitä kuin myöhemmissä lehdissä.
  Viimeksi luin niistä vanhoista pitkän artikkelin Anja Remitz: Perusohjeita transpersoonallisen minä-kontaktin saavuttamiseksi. (Ultra 3/81, s. 4-7, 31) Ja kuten sen nimen antamasta mielikuvastakin voi arvata, enimmillään siinä on vain vähän hehkutusta ja asiaa Valosta (oik. Valon ilmenemisestä henkisessä kokemuksessa tervehenkisen kasvun tapahtuessa). Päivittäistä meditoimista suositaan, ryhmämeditaatoista mainitaan myönteisesti, mutta ei väitetä, että ihmisen tulisi olla jonkin henkitahon kanava tai että jokin meditaatiotapa olisi paras. Eikä siinä ole nykyajan New Age -valtavirralle tyypillistä arveluttavaa ylimääräisten ja spekulatiivisten, jopa kaupallisten korkeahenkisten käsitteiden hehkuttelua saati tekstiä, jossa niissä lillumiselle jotenkin perustettaisiin oman elämän ydin. Artikkelin lähtökohtana on selvästi laajasti keskittynyt avoimuus ja rehellisyys siinä, että ihmisen tulee kokonaisvaltaisesti puhdistua saavuttaakseen transpersoonallisen minäkontaktin, tasapainoisen ihmisen tervehenkisen henkisen kasvun hienon päämäärän. Artikkeli ei kerro kirjoittajastaan mitään eikä esitä tietävänsä varmuudella sitä, mitä yksilön pitäisi tehdä ja mitä hänelle pitäisi tapahtua, jotta hänelle syntyisi pysyvä transpersoonallinen minä-kontakti, joten ei ole mielekästä odottaa artikkelilta siihen mittareitakaan.
  Kuitenkaan nykyajan New Age -valtavirrassa ei näytä olevan mitään pyrkimystä mahdollisimman katsomusneutraaleihin kattokäsitteisiin. Koko "transpersoonallinen"-sana on kaikessa yksilöllisyyksien korostamisessa heitetty syrjään kauan sitten. (Vaikka on kokonainen transpersoonallisen psykologian ala, jota toki raja-alueilla etäisesti kunnioitetaan, jos se pakosta tulee eteen, koska kaikkea korkea-asteellisuuttahan siellä kunnioitetaan.). Sen sijaan kommunikoidaan esimerkiksi jumalallisesta feminiinisyydestä eli jumalallisen feminiinisyyden-maskuliinisuuden toisesta puolesta. Tai ylösnousemuksellisuudesta tai valaistuneisuudesta tavoin, joista näkyy, ettei kommunikoijalla ole ollut mitään kiinnostusta selvittää kyseisten käsitteiden historiaa.
  Asiaa ei auta, jos suunnilleen viime mainituista kommunikoidaan uudella "viidenteen ulottuvuuteen" siirtymisen ilmaisulla, aiheella.
  Puhumattakaan siitä, että useimmat sitä opettavat New Age -opettajat opettavat laimennettua muotoa siitä, mihin 3D-tasolta oikeasti Ylösnoustaan. Eli he eivät viittaa käytännössä siihen, mitä Ra-materiaalin mukaan 3D:stä 4D:n siirtyminen merkitsee eli eliniän piteneminen ainakin tuhanteen vuoteen ja suurten, nykymaailmaan nähden ylivoimaisten paranormaalien kykyjen avautuminen.
  Lisäksi New Age -kouluttajilla tapana on hehkutella monenlaisia äärimmäisiä liitohenkisiä, jotka "ovat kaikkien saavutettavissa". On myös aivan tavallista että New Age -kouluttaja ilmaisee olevansa Ylösnoussut tms. maksimikorkeaa, mutta asiaintilan kuvaamiseksi hän ei anna mittareita. New Age -kouluttaja korkeintaan mainitsee, ettei hän enää pelkää eikä häpeä ja että hän nykyisin menestyy maallisesti, joten hän on mielestään valaistunut ja hänen ylösnousemusprosessinsa tms. on pitkällä. Moni katsoo oleelliseksi Ylösnousemuksellistumisen tuojakseen jopa feminiinisyys-keskittyneisyyden, esimerkiksi meditoituaan vuosia säännöllisesti Maria Magdalenaa tai jotain muuta jumalallisen feminiinisyyden persoonallista - tai vaikka persoonatontakin - ilmenemismuotoa. (Alan lehdissä ei ole moisia kohtaan kritiikkiä, joten mm. siksi tuollainen epäuskottavuus voi jatkua aina vain. Esimerkiksi pelkoherkkyyshän pitäisi testata mojovin testein eikä niin, että selvästi mukavuudenhaluinen kouluttaja vain ilmaisee, että hän on saavuttanut mukavan elämän.)
  Mahdollisimman katsomusneutraaleiden käsitteiden käyttäminen ja ehkä uusienkin sellaisten muodostaminen olisikin järkevää, jos ja kun newageläiset keskeisesti korostavat ihmisten hengellistä tai sielullista ykseyttä.
  Onhan todellisessa ykseydessä sujuva kommunikointiyhteys eräs selvä lähtökohta.
  Mutta... harvinaistahan sellainen kommunikointi on New Age -alueella. Sen sijaan New Age -alueella on suhteellisen monia isoja ilmiöitä ja merkittävässä asemassa olevia käsitteitä, jotka ovat kiinnitetyt katsomuksiin ja kaupallisiin konsepteihin. Niiden alla käydään paljon keskusteluja, mutta niistä itsestään en ole löytänyt erityisempää julkista kommunikointia.
  Vaikka olen seurannut alaa tiiviisti Valotyöntekijäaikanani 1998-2007 sekä yleensä tiiviisti sen jälkeenkin ja ajoittain sitä ennenkin vuodesta 1985.
  En tiedä, onko kyse tabuista, kohteliaisuuksista vai mistä.
  Joka tapauksessa, mitä tahansa "uusi energia" onkin, en voi ymmärtää sitä, ellei siihen kuulu avoimuus oleellisuuksissa.
  Tämän Osan 2 taustaksi voisimmekin miettiä esimerkiksi, miksi kommunikointia ei ole alalla siitä, miksi jokin uusi tai New Age -valtavirtaisuudesta värittynyt käsite - ja sitä myötä ilmiö - tulee newageläisillä oman ajattelun, elämäntavan ja keskustelujen keskipisteeksi.
  Siis miksi jotkut vaikuttavat näkevän ja kommunikoivan kaiken henkisyyden tai henkisyytensä vaikkapa mielivaltaisesti (tai sanotaanko: joka tapauksessa melko miettimättömästi) hahmotettujen valaistumisen, Ylösnousemuksellisuuden (ylösnousemusprosessin), "uuden energian", rakkauden, jumalallisen rakkauden, korkeammaksi Itsekseen tulemisen tai havahtumisen kautta. Vaikka suuria käsitteitä ja näkökulmia voisi olla myös monenlaisia laajempia ja paljon tuollaisia katsomusneutraalimpia.
  Ja sitten on niitä, jotka eivät ehkä korosta mitään käsitettä, mutta jotka ainakin kysyttäessä voisivat hyvinkin myöntää, että henkinen kasvu vie kohti harmoniaa tai eheyttä, joten ne ovat hänelle piilevästi oleellisia käsitteitä.
  Mutta ei, mistään sellaisista kokoavista katsomusneutraaleista käsitteistä ei käydä keskustelua, vaikka ihmisten sielullinen ja jopa uskontojen ykseys on perinteisesti kuulunut newageläisiin ajatuksiin.
  (Vm. nousee etenkin teosofian ja hindutaustaisten Amman ja Sathya Sai Baban operuksissa. Mutta ei sitä kannata ihmetellä ajatustasolla, vaan kyse on järkevämmästä: uskosta siihen, että uskonnosta riippumatta kilvoittelijoiden yms. korkeahenkiset ydinkokemukset ovat riittävästi samantapaisia, jotta uskontojen ykseydestä voidaan puhua.)
  Kun New Age -opettajat antavat elämänohjeopastuksiaan, ne ovat vanhojen tuttujen tyylisiä.
  Pienillä viilauksilla niiden sisällöissä ja otsikoissa voisi vaihtaa lukuisia kertoja henkistä maalikäsitettä ilman että kukaan huomaisi mitään outoa. Samantapaisilla ohjeilla siis ilmaistaan olevan hyvä mahdollisuus päästä tasapainoon, rohkeuteen, vapauteen, "uuteen energiaan", eheyteen, valaistumiseen, ylösnousemukseen, jne.

Mutta palaan henkisen kokonaisvaltaisen mahdollisimman katsomusneutraalin käsitteen etsimiseen, jotta ajattelumme voisi pysyä mahdollisimman objektiivisena.
  "Harmonia" ja "eheys" näyttäisivät siis aluksi olevan ok tavoin kokoavia käsitteitä, sillä kukaan ei ole lähtenyt niitä kaupallisin konseptein kaappaamaan.
  Harmonia-sana herättää joissakuissa kuitenkin hieman liian puolueellisia mielikuvia. Niiden mukaan harmonia on jotain liitelevää, vähän epäselvää ja sisäisen vapauden yksin sisältävää. Se ohittaa sen ison faktan, että jotkut kasvavat sisäisesti vapaammiksi (harvoilla onnistuvan) negatiivisen Polun kautta.
  Eli eheyden perusta on meidän 3D-näkökulmastamme oleellisesti neutraali. - 3D-tasolta sielun matka vie Ra-materiaalin mukaan useiden kymmenien miljoonien vuosien ajan (kun se 4D- ja 5D-tasoille Ylösnousujen kautta lopulta Ylösnousee) 6D-tasolle. Ja vasta 6D-tasolle Ylösnousseet negatiivisen Polun kulkijat tulevat ko. nousemuksensa myötä samalle sielulliselle ykseyslinjalle positiivisen Polun kulkijoiden kanssa.
  Siis harmonia on usein jollain tavoin asetettu henkisyyden kokoavaksi käsitteeksi. Mutta silloin on valitettavasti jätetty huomiotta, että lyhyellä tähtäimellä kasvun kannalta hyvätkään kasvun tapahtumiskokonaisuudet eivät monista aina näytä ja tunnu eheyttäviltä. Eivätkä ne todella olekaan sitä, mitä yleensä harmonialla tarkoitetaan.
  Ihmisten on vain joskus Tarkoitus kokea monenlaista erikoista, kuten joidenkin on Tarkoitus oppia kärjistysten ja kärsimyssytykkeiden kautta.
  Niinpä jäljelle jää eheyden käsite. Enkä ole huomannut, että kukaan vastustaisi sitä ja sen käyttämistä korkeamminkin kuin vain viittaamaan mielenterveysongelmaisuudesta tavalliseksi, tasapainoiseksi tai aidoksi itsekseen eheytymiseen.
  Siis eheyden käsitteeseen on hyvä keskittyä.

Muuten, en halua - harvinaisia herättelytarkoituksisia poikkeuksia lukuun ottamatta - kärjistää pitkissä itseilmaisuissani.
  (Jos ajoittain tuon esiin vain tietyn tyyppisiä faktoja, syy on se, että muuntyyppiset toteutuvat maailmassa liian harvoin, - tai niin usein, että ne ovat jo lähes kaikkien tiedossa...)
  Varsinkaan en halua kärjistää tässä Osassa 2, missä keskeistä on käsitemäärittely.
  Sellaisissa en koskaan kärjistä, ainakaan tosissani.
  Käytän siis tutkimisessani tieteellisyyttä, filosofisuutta, intuitiivista hienovaraisuutta ja monipuolisia näkökulmia.
  Niiden tasapainoisen yhdistelmällisen käytön myötä en jää relativismin vangiksi, relativismikeskeiseksi.

  (Esimerkiksi NLP-tyyppisen ja usein newageilyssäkin suositun relativismiin mukaan mm. etenkin ennakko-olettamuksemme vääristävät maailmamme, auttaen meitä saamaan todisteita (sokeasti) ennalta valitsemiimme näkemyksiin.
  Siitä yksityiskohtaisin löytämäni muotoilu on kirjassa Hannu Pirilä: Oma sininen meresi. Kuinka määritellä ja saavuttaa oma menestyksesi, lisätä hyvinvointiasi sekä löytää oma sininen meresi (2014), s. 77-81.
  Ihan kiva hypoteesi, sitä kannattaa ajoittain pohdiskella.
  Onhan se arveluttavaa, että esimerkiksi lehdet tarjoavat erilaisiin mielen ongelmiin yleensä ydinolemukseltaan samantyyppisiä ratkaisuluetteloita.
  Vaan jostain syystä nuo pinnallisen tyyppiset relativistit (heitä on yllättävän paljon, siksi mainitsen) aina ohittavat sen, että jos heidän hypoteesiaan soveltaa heidän omiin päättelyihinsä, niin niiltä menee yhtä paljon mielekkyys, viite- tai todistusvoimaisuus.
  Emmehän me yleisen elämänkokemuksen mukaan koskaan satavarmasti pääse ehdottoman objektiivisuuden pisteeseen.
  Esimerkiksi varma keino täydellistymiseen ei ole jatkuvaksikaan luotu "disidentifikaatio", missä ihminen vain päättää olla samastumatta johonkin heikkouteensa. Eikä perinteisesti ymmärretty erottelukyky - "hienommin tuntein ja tuntemuksin" suoritettu (itsen ja maailman) karkeampien ilmiöiden erottelu korkeammista. (Koska kehon solumuisti voi olla vääristynyt traumaattisista kokemuksista, tuottaen epäobjektiivisia tuntemuksia. Ja ihminen voi heikon peruskuntonsa vuoksi kokea monenlaisia fyysisiä heikkoustuntemuksia.)
  Puhumattakaan sitten siitä, että jos haluamme psyykkisistä kyvyistämme mahdollisimman riippumattomasti arvioida, miten informaatioissa ja tutkimisessa ollaan objektiivisimpia, niin voimme yrittää tehdä sen esimerkiksi viittaamalla luontosuhteeseen. Eli länsimainen tiede ja matematiikka todella löytävät jotain niiltä osin kuin niiden perustalle luodaan uutta, aiempaa parempaa teknologiaa. Yms.
  Toisin sanoen, vaikka kyökkipsykologit, filosofit ja ammattipuhujat tätä vähintään vieroksuvatkin, ei ole mitään automaattikaavaa siinä, mitä seuraa, kun koetetaan saada todisteita ennalta valittuihin näkemyksiin.)

Ja koska haen objektiivista totuutta edellä kuvaamallani linjalla niin perusteellisesti ja syvällisesti, tämä blogi ei ole tarkoitettu mielenterveysongelmaisille eikä sellaisille, jotka käyttäytyvät ikään kuin kaikki henkisyys olisi käsitettävä vain mielenterveysongelmaisuudesta eheytymisen prosesseiksi ja sitä kautta olisi käsitteetkin luotava.

Huom. Toki kannustan mielenterveysongelmaisten viisaaseen auttamiseen. Ja tietenkin mielenterveysongelmaisen auttamisessa on välttämätöntä etsiä kaikkea mahdollista sopivaa 1) tunneälykkyyttä (yleensä hienovaraisia lähestymistapoja) ja 2) asianomaisen itsetuntoa kohottavaa. Se on pysyttelyä dualistisen myönteisyyden piirissä. Mutta ei ole mitään mieltä määritellä yhtäkään henkistä käsitettä ja yleensä henkisyyttä aivan liian kapeasti koko ihmisen todellisuuteen nähden, esimerkiksi pysyttelyksi vain (dualistisesti) myönteisten asioiden joukossa.
  Ei siis ole mitään mieltä yrittää luoda henkisiä käsitteitä edes kaikille tasapainoisille ihmisille vain siitä näkökulmasta, josta maailmaa tarkastelee yleensä ihminen, joka on juuri eheytynyt mielenterveysongelmista ja/tai usein vaarassa langeta niihin!
  Toki korkeimmista, ei-dualistisista näkökulmista voimme katsoa (viimeistään korkeilla tasoilla henkimaailmassa) "objektiivisia ikävyyksiäkin" myönteisesti. Mutta emme voi määritellä henkisiä käsitteitä, kuten eheyttä, jos ajattelemme-koemme-reagoimme (negatiivisuus-neutraalius-positiivisuus -tyyppisten) dualististen asteikkojen perustalta ja etsimme henkisyyttä niiden myönteisestä päästä.
  Koska henkiset käsitteet ovat eheyteen liittyviä ja varsinainen eheys ilmenee vain ei-dualismissa.
  Lopullinen totuus eheydestä, joka kannattaa reinkarnaation kierrossa saavuttaa, ei siis ole edes pelkkä - väistämättä dualistisista asteikoista johdettu - kohtuullisuus. Vaikka toki ihmisyyden aikuisuuteen se kuuluu eli se on pitkälle riittävä ohjenuora. (Siis esimerkiksi lempeyden ja lujuuden tilanteisiin sopiva käyttö, kumpaakaan ylikorostamatta.)
  Ei-dualistisuus voidaan ymmärtää vain siltä perustalta, että negatiivisen Polun olemassaoloa maailmankaikkeudessa kunnioitetaan yhtä paljon kuin positiivisen Polun olemassaoloa. Ja yritetään edetä omalla Polulla.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Selvänäkijät ja kanavoijat testiin?

Keskustelumahdollisuus tästä bloggauksesta on täällä. [1]
  Se on varsin lyhyt, koska siinä ei ole tämän bloggauksen Johdantoa ja Lopuksi -osuutta.

(Tästä bloggauksesta alkaen laitan monistakin syistä viitteet bloggausteni loppuun. Osassa niistä on myös rönsyilyjä.)


JOHDANTO
Jos ei huomioida lähtökohtaisen harmonian oleellisuutta eikä samalla inspiroiduta henkiseen kasvuun, helppoudenhalu nousee oleelliseksi ja sitä myötä joillakuilla myös henkilökohtaisen tulevaisuuden tietämisen halu. Selvänäköpalveluiden hankkimisen tavallisesti suurin motiivi.
  Tuohon varmaan moni yhtyy, mutta entäpä, jos newageläiset hoksaisivat sen, että tulevaisuuden tietämisen haluun voi liittyä muunkinlainen egoilu?
  (Tutki lisää selvittämällä se, mitä Chögyam Trungpa tarkoittaa henkisellä materialismilla kirjassaan Cutting Through Spiritual Materialism (1973, suom. 2006 huonolla nimellä Henkisen materialismin ylittäminen.
  Tai jos tuo kirja on liian monimutkainen, niin tutki, mitä henkiseen kasvuun inspiroituminen voi yksityiskohtaisesti tarkoittaa.)

Motiivini kirjoittaa otsikkoni aiheesta vaatii pidemmän kuvauksen.
  Tämä on jo kolmas kirjoitukseni vähäisen ajan sisällä Johdatuksella tulleesta selvänäköaiheesta ja olen vain viemässä muutamia keskenjääneitä ajatusituja loogisiin päätepisteisiinsä.
  Aluksi on syytä muistuttaa tavallisesta näkökulmastani raja-alueisiin.
  Useimmat rajatietoihmisetkin ovat ilmeisesti useimmiten elämän kokemiseltaan ns. tavallisia. Ja ainakin silloin heille on syytä sanoa: Jos ei huomioida karmateoriaa ja muita henkisiä "kaikkivoipia ässiä", ja katsellaan sielujen kohtaloita vain yhden inkarnaation näkökulmasta, usein on arvoituksellisen ikävästi: planeetallamme moni isokaan asia ei suju lainkaan hyvin silloinkaan, kun laajoin joukoin ja jatkuvasti emme tee muuta kuin annamme toisillemme tilaa ilmentää omia ydinolemuksiaan ja tarvittaessa olemme toisillemme teknisiä auttajia.
  Tuon asiaintilan kanssa varsinkin newageläisten olisi syytä monessa yhteydessä paljon aiempaa enemmän painia.
  Sen kanssa samassa linjassa väitän, että tällaisessa merkittävästi rajatiedollistyyppisessä henkisen kasvun blogissa on ihan merkittävä puute jättää osin ongelmallisen ESP-alan kehittäminen vähälle. Niin on ennen tätä bloggausta kuitenkin käynyt.
  Näinä ihmiskunnan murrosvuosikymmeninä ajankohtainen, blogini suosituimpiin kuuluva kanavointeja käsittelevä bloggaukseni [2] ja osin viime bloggaukseni [3] eivät ilmaise, miten voisimme merkittävästi pysyvästi kohentaa Suomen ESP-alaa.
  (Mielestäni aiheeni on mielekäs, vaikka toki tähän voisi heittää "panostahan henkiseen kasvuusi, valittaja" -tyyppisiä näkökulmia. Siis mm. "elämänhallinnan" halun tervehdyttäminen -aiheesta.)
  Alkuvastaus: Tietysti lähes kaikkeen kehittämiseen tavallisesti kuuluvilla tekniikoilla voisimme kohentaa paljon. Kuten opiskelemalla ja tuomalla Suomeen sekä ehkä itse kehittämällä sopivin tavoin tarjoiltuja monenlaisia Suomessa uusia ESP-koulutuskuvioita. Mutta sellaisia luulisi syntyvän jo ihan vain omaehtoisten yrittäjien toimesta tai ei sellaisista tavallisuuksista joka tapauksessa yhteiskunnallista ideointikeskustelua tarvita.
  Tämä bloggaukseni ydin onkin hyvin toisenlainen ehdotus, jota ei esimerkiksi helposti voine toteuttaa oleellisesti vain ansaintatarkoituksessa.
  Ehdotukseni on ESP-alan osalta paras vastaukseni siihen, mitä voisi olla yhdeltä pieneltä osaltaan Vesimiehen ajan tuleva uusi, kestävä, hieno kulttuuri. [4]
  Olen sen yksin hionut, vaikka en enää nykyään rajatiedon kentällä fyysisesti joka kuukausi käykään. (Rajatietohyllyjä kirjastoissa en kentäksi toki laske.)

Lähtökohtani ei ole ihannenäkemykseni, missä jokainen koettaisi itse selvänähdä tulevaisuutensa (minkä koen mitä yksityisimmäksi prosessiksi, koska se on pysyvästi yhteydessä tulevaisuuden luomiseen) ja missä siis ainakaan yksilöiden tulevaisuuden ennustamisen palveluja ei tarvittaisi. Lähtökohtanani on realismi, missä jotkut kuitenkin niitä käyttävät...
  Niinpä linjaan: ESP-alalla on ongelmia, joista on luettelo tuonnempana. Ne ovat jatkuneet merkittävinä ties kuinka kauan, ilmentyen mm. valituksina netissä,
  Ne on otettava vakavasti ja maadoittuneesti. - Vaikka periaatteessa onkin totta, että on olemassa lukemattomia puhdistumisen sekä itsetunnon ja elämän hahmottamis- ja luomiskyvyn terveen nostamisen menetelmiä. Siten, että jokainen rajatietolainen törmää varmasti moniin sellaisiin. Eikä sopivien sellaisten myötä toisten palveluksia tarvita ainakaan tulevaisuuden ennustamisessa.

Valtamedian ESP-aiheisiin liittyvistä pitkäaikaisista nihkeyksistä ja - joskus - viihteellisyyteen rajoittuneisuuksista huolimatta ESP-ala on saanut Suomessakin viime vuosina vaivihkaa arvovaltaisuutta.
  Perusta sille vaikuttaa melko kestävältä.
  Perustelen vaikutelmaani näkemyksellisyyteeni nähden vähän, mutta uskon kypsille tämän riittävän.
  ESP-kokemuksia on suomalaisten enemmistöllä ja nykyisin esimerkiksi telepatia on jotain, mille tuskin kukaan hymähtelee. ESP liittyy helposti hieman myös moniin suomalaisten laajasti suosimiin vaihtoehtohoitoihin. (Energioille herkistyminen voi herkistää monin tavoin. Ainakin kolmasosa suomalaisista on kokeillut vaihtoehtohoitoja.) Lisäksi enemmistö suomalaisista uskonee, että ESP-ilmiöitä (vähintään niiden olemassaoloa) voi tutkia tieteellisesti normaalisti eli varsin monista näkökulmista. (Lisäksi suurin osa pitänee varmana ainakin telepatiaa.)
  Viime vuosina ESP on myös tullut julkisuuteen Suomessa parina arvovaltaisena kirjana. Kummatkin niistä on kirjoittanut pitkään aihettaan tutkinut tohtori.
  Suomen meritoitunein intuitiotutkija Asta Raami kirjoittaa kirjassaan Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä (2016) [5] mm. jopa supertajunnasta (esim. s. 257). Sillä (angloamerikkalaiseen hehkutteluun viittaavalla epätarkkarajaisella idealla) hän tarkoittaa kaikkien ihmisten yhteistä kollektiivista alitajuntaa, yhtenäistietoisuutta. Aihetta, joka jotenkin muotoiltuna kiehtoo varmaan lähes ketä vain rajatietolaista.
  Hänen asemansa huomioiden hänen kirjansa on rohkeahko.
  Toinen arvovaltainen aiempaan suomenkieliseen kirjallisuuteen jonkin verran uutta tuova kirja on peräti Atenan julkaisema Diane Hennacy Powell: Kuudes aisti. Aivojen yliaistilliset mahdollisuudet (suom. 2010, alkut. 2009) [6].

maanantai 17. lokakuuta 2016

Selvänäkijöiden ihanteellisen etiikan kuvaus

(Keskustelumahdollisuus tästä bloggauksestani on täällä.)


Jos hiukankin selvänäkijöiden etiikka kiinnostaa, kannattaa huomata, että kirjoitin syvällisimmän tietämäni tekstin aiheesta 10.9.16 julkaistuun Ääretön 3/2016-lehteen (s. 14-16): Mihin selvänäkijöiden tulisi perustaa eettisyytensä?
  Siitä voi yleistää ok linjauksia rajatiedon etiikkaan yleisemminkin. Niin, että selvänäöstä kiinnostumattomat mutta etiikasta yleisesti paljon kiinnostuneet saattaisivat saada siitä jotain.
  Newageläisistä minulla on tuntuma, että he tykkäävät selvänäköaiheesta keskivertoihmistä paljon enemmän - ainakin melkein yhtä paljon kuin muutkin rajatietolaiset.

Selvänäkijöiden etiikka -aihe on varmaan ollut haastava ja / tai arka rajatiedon ammattilaisille ja lehdille.
  Sitähän ei ole suomeksi tietääkseni käsitelty missään kunnolla ennen tuota artikkeliani - vain joitain pintamainintoja harvoissa jutuissa, niiden pääaiheen ollessa muu. - Lukuun ottamatta Ultran lukijaosaston Olli Kalajoen juttua aikoinaan. Ja tietysti joillakin edelleen netissä olevilla foorumeilla puhelinennustuksin paljon rahastavia, väärin ennustavia, on suoraan arvosteltu, mutta ei arvioitu kovin moniulotteisesti.

Englanninkielellä netistä löytyy aiheesta The Guardian -lehden pitkä juttu vuodelta 2003.
  Tietysti se on oikeassa siinä, että monesti meedioiden tieteellinen todistusvoima on nolla, vaikka ei vaadittaisikaan erityisempää toistettavuutta. Ja että alalta löytyy armottomuutta.
  Mutta löytyy myös jotain rakentavimmalla tyylillä. Kuuluisaa meediota Craig Hamilton-Parkeria kehutaan Jane Clinton'n nettiartikkelissa (28.10.12) ja hän on lausunut monesti (kaiketi lähes aina) julkisuudessa selvänäkijöiden etiikasta hyvin, joten olisiko ok nostaa esiin hänen artikkelinsa, jossa hän suosittelee selvänäön ammattilaisia allekirjoittamaan hänen luomansa kansainvälisen eettisen koodiston Code of Conduct for psychics and mediums.
  (Se löytyy hänen 1995 julkaisemastaan kirjasta The Psychic Workbook ja klikkaamalla sivun http://psychics.co.uk/blog/ kohdasta BOOK: PSYCHIC TRAINING - The Psychics & Mediums Network Training Manual.)
  Tuon laajennettuun versioon perehtymistä haluavien on klikattava siitä kohta For the main BCA Code of Conduct and to add your site to the list please go here, jolloin saa The Psychic Mediums Code of Ethics – Good Practice & Morals -artikkelista myös oleellisia lisiä, mutta sivun nettiosoite pysyy samana.
  Vm.:n kuvaamia sääntöjä ei merkittävän usein usein alalla ainakaan Suomessa noudateta, etenkin kohtia "not prescribe or diagnose"; ”not give advice”; ”not predict the future or fortune-tell”.
  (Nappasin tuon Hamilton-Parker'n tekstin tähän, koska suomeksi ei ole netissä kunnollista pintatason listausta. Ja vähän myös, koska symppaan häntä tämän myötä: http://psychics.co.uk/blog/sai-baba-psychics/ Toisaalta täällä Robert Priddy kertoo Hamilton-Parker'n väittäneen outoja Sai babasta ja vastaa niihin heti hyvin. Lisäksi tämän ketjun avaus saattaa olla merkittävää tietoa Hamilton-Parker'sta.)
  Ja jos vielä kiinnostaa, voi lukaista hänen maalaisjärkisyyksiä sisältävän jutun Mediumship and the Law, jossa merkittävä lisäys aiemmin ilmaisemaani ja linkittämääni on "DON'T philosophise or give advice; This can be done when chatting to the recipient but should never take place within a sitting. The sitting is for receiving evidence of survival and time should not be wasted on extraneous matters." - Sitä suosittelen pohdittavaksi, harkittavaksi.



PS
Hamilton-Parker'n tyyli vastata skeptisismin haasteeseen on vain alkupintalähtökohdaltaan ok: Skeptical Science and Dream Clairvoyance: Do They Fear the Truth?
  Kuitenkin skeptikoille tulisi kunnolla vastailla.
  Huomioiden aiheen moninaisuuden.
  Moninaisuudesta esimerkkinä maallista intuitiivisuuden / selvänäköaiheen tapailua:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/miksi-joillain-on-taito-nahda-tulevaisuuteen---professori-tutki-hammastyttavia-superennustajia/aGfmGnwM

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Korkeahenkisyys - yleiskatsaus Osa 3b3


Sisällys

Johdanto
Korkeahenkisyyden hahmottamista ja tutkimista korostettava
Korkeahenkisten käsitteiden yltiöpäisyys?
Avainkysymys korkeahenkisyyden tutkimiseen: Mitä koet kun koet korkeahenkisiä?
Korkeahenkisyyden ytimen hahmotelma

VII Korkeahenkisyyden tutkimuksesta ja ylikorostamisesta
Ihmettelysarjani 1 - Lähtökohtafaktat ja johtopäätökset
Ihmettelysarjani 2 - 12 kohtaa
Muita huomioita (etenkin huippukokemuksista)

********


JOHDANTO

KORKEAHENKISYYDEN HAHMOTTAMISTA JA TUTKIMISTA KOROSTETTAVA
Maailmamme on suuresti valta-, vastakkainasettelu-, ristiriita- ja muutoin erottelukeskeinen. Niin että esimerkiksi uskonnosta(t) ja uskonnollisuudesta kommunikoidaan vähintään sata kertaa enemmän kuin korkeahenkisyydestä tai vastaavasta. Kuitenkin joka iikka vähintään aavistaa, että vaikka ihmiskunnan yksilöissä ja roduissa on merkittäviä eroja, niin esimerkiksi kokemukset Pyhästä Hengestä, äärettömyydestä, kaikkiläpäisevästä Armosta ja kiitollisuudesta ovat eri tahoilla kokemuksellisesti samantapaisia. Ja siten korkeahenkisyys ja varsinkin sen ydin on oleellinen käsite eikä niinkään pelkkä ajatustasoinen uskonopillisuus.
  Noin on, vaikka ei vaikeaan uskontojen ytimen etsimiseen mentäisikään (kuten en ole mennytkään).
  (Myöhemmin tuhansien vuosien myötä uskontojen ja korkeahenkisyyden moninaisuus vähenee, koska kaikenlainen objektiivisuus lisääntyy.
  Kuten voi päätellä Ra-materiaalissa esitetyistä 4D- tai 5D-tason sivilisaatioista.
  Toki voi olla, että sitten kun ihmiskunnalle riittää yksi vapaamuotoinen uskonto, aikaa on kulunut jo niin kauan että ihmiskunta on joutunut muuttamaan pois aurinkokunnasta.)

Huomasin muuten äskettäin, että uskonnonpsykologia ei ehkä ole Suomessa enää pieni eriytynyt alansa, vaan jo toiseen painokseen on edennyt Teemu Tairan kirja Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys (2. p. 2015, 1. p. 2014). Siinä uskontotieteen dosentti Taira ei ilmaise vain uskonnonpsykologiseksi vaan paljon yleispätevämmäksi avainlinjaustaan: uskomukset eivät ole uskonnon ylihistoriallinen ydin, ja on jopa niin, että yliluonnollisiin uskomuksiin uskominen ei vaadi suurta tunne-energiaa, rohkeutta tai hengellisyyden tyyppistä uskomista, vaan on ihan tavallista. (s. 108-111).
  Noin rajatiedollisen henkisyyden perusnäkökulma on uinut paranormaaleja vakavasti ottamattomaan uskontotieteeseen. Samalla Tairan kirjassa minun jo 1990-luvun lopun alustuksissani puhuma korkeahenkisyyden psykologinen, tunteellinen keskiö on noussut arvoonsa, yli tavanomaisen uskomuskeskeisyyden. ("Pyhyys" oli silloin tärkein avainkäsite, jolla toin sanomaani esille uskoville ja uskomattomille.)
  Tairan kirja vaikuttaa pikaselailuin harvinaisen neutraalilta ja rehelliseltä. Se esittää, että uskonnottomien harjoittaman uskontokritiikin lisäksi kriittisessä, tieteellisimmässäkin uskontotutkimuksessa on mukana "katsomuksellisia" aineksia. (Lainausmerkit Tairan.) Ja ettei se ole tieteellisen riippumattomuuden juhlaa, vaan ongelmallista, ja sille on myös vaihtoehtoja (s. 113).
  Tairan kirjasta jää uupumaan pitkälle edennyt korkeahenkisyyden omakohtainen harjoittaminen ja kyky sanallistaa sitä. Eli uskonnon ja yleensä korkeahenkisyyden ytimen hahmottamisen kannalta selvästi tärkein asia.
  Ääriharva on kuin Ken Wilber.
  Samoin paranormologian ja henkisyyden - erityisesti korkeahenkisyyden - tärkeä suhde, ja jopa yleensä henkisyys ilmiönä nyky-Suomessa, jää kirjassa hyvin lyhyelle käsittelylle ja sitä myötä ohueksi sipaisuksi.
  Niin että sikäli kyseessä on tavanomainen uskontotieteellinen kirja.


KORKEAHENKISTEN KÄSITTEIDEN YLTIÖPÄISYYS?
Tavallisimpia korkeahenkisiä käsitteitä - ja niiden käyttötapoja - voi monista syistä sanoa yltiöpäisiksi.
  Vaikutusvaltaisimpana niistä on useimmiten tietenkin Jumala-käsite.
  Ei vaikuta olevan mitään voimaa, joka toisi juurikaan järkeä korkeahenkisyyden - ja siinä esimerkiksi kiitollisuuden - maailmaan.
  Mutta tuo järjettömyys ei merkitse vain yltiöpäisyyttä. Sen huomioin ennen kuin siirryn aiheeseeni.
  Ensinnäkin, olet aivan liian älyköivä, jos mietit uskontojen ja muun korkeahenkisyyden arvoa esimerkiksi yhteiskunnalle tai uskoville tai uskonnottomille lähinnä vain miettimällä jonkin Jumala-kuvan mielekkyyttä.
  Kuten vaikkapa ehkä Suomen kuuluisin uskontokriitikko Kari Enqvist tekee muutamassa kirjassaan.
  (Vaikka tarkastelemasi uskovat kuinka voimakkaasti linkittäisivät kaiken oleellisen uskonnollisuutensa Jumala-käsitteeseensä.)
  Toiseksi, korkeahenkisyyden nimikkeiden alla tapahtuva ei ole aina korkeahenkistä.
  Eivät monet älykkäätkään ihmiset näytä edes epäilevän, että jotain ristiriitaista voisi olla siinä, että korkeahenkisiä Ollaan tai harrastetaan kytkien niihin - jopa täysin tietoisesti ja säännöllisesti - matalataajuisuuksia.
  Sellaisia kirjoitin jo kiitollisuus-artikkelissani.
  Kyseinen tilanne vain jatkuu, esimerkiksi Jepa kirjoittaa tässä, että tekee päivittäin kiitollisuusharjoitusta mm. ihailun tuntein ja turvallisuuden tunnetta hakien. (Vrt. Maslow'n tarvehierarkia...)

Ateistit - tai uusateistit, kuten nykyään on tapana turhaan ilmaista - ovat 00-luvulta alkaen aiempaa näkyvämmin nostaneet päätään. Vastaani on tullut heistä aina vain varsin epätieteellisiä tapauksia. Sellaisia, jotka eivät ole kyenneet itsekritiikin myötä uudistumaan ydinolemuksellisesti.
  Vakaumuksellisesti uskonnottomat ateistit ja agnostikot korostavat nykyäänkin sitä, että uskonnot ovat yltiöpäisiä - ja sitä myötä ainakin tyhmiä ja vahingollisia -, ja ovat sellaisia, koska uskottavat maksimaalisesti luonnontieteiden näkökulmasta epätosia väitteitä.
  Noh, toki sellaiset uskonnot voivatkin olla vahingollisia, jotka rajaavat-ohjaavat ihmisiä merkittävään itsepetoksellisuuteen, psyykkiseen ja/tai fyysiseen väkivaltaisuuteen tai muuhun objektiivisesti merkittävän vahingolliseen.
  Mutta tuo ateistien näkökulma ohittaa täysin mm. sen mm. Paavo Kettusen esiin nostaman faktan, että monien korkeahenkinen elämismaailma on sellainen, mitä harvoin tuodaan ilmi: usein – ja ainakin nykyään länsimaissa useimmiten – se on kaukana siitä dogmatiikasta, jota heidän kannattamansa uskonyhteisö pitää satavarmasti totena!
  Niinpä herää kysymys: miksi pitäytyä tosikkomaisesti pelkästään maksimaalisen luonnontieteellisessä näkökulmassa, olipa uskovaisten argumentointi millaista hyvänsä?
  Varsinkin, kun 1) tietämämme uskovaisten teoreettinen tutkimus (ehkä buddhalaisuuden joitain suuntia lukuun ottamatta?) ei edes yritä tutkia mitään syvällistä tieteellisesti tai filosofisesta teologiasta mallia ottaen. Ja 2) vähemmänkin syvällisessä oppineet ovat yleensä propagandisteja, esimerkiksi kristinuskon teologia ja varsinkaan kirkkojen viralliset linjat eivät ole rajuina viime vuosikymmeninäkään (viim. 1980-luvulta alkaen) juurikaan vaikuttuneet Raamatun tieteellisestä tutkimuksesta. (Ne ovat vaikuttuneet ajan myötä paljon enemmän yhteiskunnan yleisestä sekularisoitumisesta ja nykyään Euroopan pakkoislamisointia ajavista (lahjovista ja kiristävistä) tahoista.) Ja 3) luonnontiede on selvästikin kaukana Kaiken teoriasta jne. Ja 4) moni huipputiedemies on kommunikoinut todellisuuden olemuksesta monia korkeahenkisyyttä tukevia näkemyksiä, usein ilman sitoutumista mihinkään uskontoon.
  En tarkoita, että haluaisin alkaa puolustamaan mitään jumala-kuvaa. Tarkoitan, että 1) kannattaa sitkeästi jatkaa monenlaisten ihmisten korkeahenkisyyden ydinolemuksen hahmottamista yms. Siitä huolimatta, että yhtä uskontoa kaikille maapallolaisille ei kannata tavoitella edes pitkätähtäimellisesti, koska se ei ole Tarkoituksellista eikä mahdollista. Ja 2) mitata korkeahenkisyyden vaikutuksia. Ottaen huomioon sen usein (vai aina?) saadun tutkimustuloksen, että uskovat ovat keskimäärin onnellisempia kuin ateistit eli että uskonelämän kokonaisvaikutus on sama arkinen kuin mitä useimmat toivovat työelämältään: hieman lisää hyvinvointia maailmaan.


New Age -suuntauksissa on tunnetusti yleensä tavallista hehkuttaa usein heikoin perustein suuria spekulatiivisuuksia.
  Kuten suuria - jo lähtökohtaisesti maadoittuneen mielestä epäuskottavia - lupauksia, väitteitä ja käsitteitä.
  Mutta nuo hehkutuksen kohteetkin voivat olla heikoin perustein universaalisti - eli joka tilanteeseen - muotoiltuja, ylimitoitettuja.
  Silloin ne ovat liian suuria, liikaa lupaavia, liian epäselviä, yms.
  Kristinuskossa kuvio menee niin, että monesti Jumalan olemassaolon hahmotteluissa ja ”todisteluissa” kristityt ilmentävät yleensä monin tavoin vaisuutta tai sitä selvempää tunteellista ja kognitiivista heikkoutta. Siinä heidän esityksensä taso alittaa yleensä sen tason, millä he yleensä todistelevat jotain heille tärkeää. Kuitenkin lopputulemana heillä on äärispekulatiivinen, -teoreettinen sekä Jeesuksen sanoihin ja Raamatun tieteelliseen tutkimukseen perustumaton uskontunnustus. Siihen ja muihin pääasiallisiin lopputulemiinsa he sitten lataavatkin paljon tunnevoimaa.
  New Age -valtavirtaisuudessa kuvio on ydinolemukseltaan samantapainen paitsi että tunnevoimaa on paljon jo alusta alkaen.
  Laitan siksi jo näin alkuun tervehdyttämisvirtauksen.

Mitä sisimmässäsi eniten toivot, kaipaat, haluat tai tahdot hiljentymisessäsi tai Olemisessasi, projektuaalisesti ja/tai prosessuaalisesti?
  Siis korkeahenkisyyden osalta yleensä tai jossain sen osa-alueella tai kysymyksessä.

Oletko koskaan edes pohtinut tuollaisia tai koettanut vastata pikkuhetken sijasta vähintään kuukausitasolla..?
  Entä oletko tehnyt niin sellaisina aikoina kun et ole huumaantunut/addiktoitunut/kiintynyt johonkin kirjaan, guruun, aatteeseen, uskontoon liittyen?
  Tarvitseeko pitkällä tähtäimellä tärkeimpien korkeahenkisten käsitteidesi edes aina olla kuin kaupallisten kouluttajien vetonauloja - huumaavia tai mystisyydellään kiehtovia - ikään kuin samalla huikeustasolla parhaiden henkisten kokemustesi kanssa?

Jos vastauksesi yllä oleviin kysymyksiini ovat vähäisiä ja laimeita, ota itseäsi niskasta kiinni: Mikä on se seikka(t), joka sinua jumittaa? Mikä on tärkein kysymys, joka jumisi voisi avata, jos uskallat ja jaksat edes vähän prosessoitua?
  Kun kysyt noin, ehkä huomaat, ettet voi edes rajoittua korkeahenkisyyteen, vaan kysymys kuuluu: mikä sinua yleisesti henkisen maailman suhteen jumittaa?

Ajatellaan vaikkapa tavallisia yksilön kasvutapoja.
  Ehkä oleellista on, ettet väittele seuraavista kysymyksistä kenenkään kanssa, jos se ei tunnu sinusta luontevalta... mutta miten teetkin, selvitä, oletko kirkkaasti tietoinen vastauksistasi niihin?
  Mikä eniten on syynä siihen, ettet meditoi, jos niin on...? - Miten monta erilaista meditaatio-ohjeistusta olet käynyt lävitse ja kuinka monen opettajan avustamana?
  (Huom. Meditoiminen ei tarkoita itsensä rentouttamisen, rauhoittamisen tai mielen mukavoittamisen projektia, vaikka sellaisia lopputuloksia monesti siitä tuleekin.)
  Tai rukoile...?
  Tai jaksa panostaa muutoin holistiseksi prosessiksi muuttumiseen niin, ettet voi etukäteen ennustaa sen kaikkia lopputuloksia?
  Tai toteutat jotain noista korkeintaan vasta sitten kun on hyvin vaikea tilanne?
  (Jep, niin hassua kuin se onkin, ääritilanteessa moni niistäkin rukoilee, jotka pitävät Jumalan olemassaolon todennäköisyyttä alle prosenttina. Eli vähissä ovat itsensä tehopsyykkaamisen taidot.)
  Tai ehkä monille tärkeintä on kysyä aluksi: Milloin ja miten tai miksi kävi niin, ettet enää jaksanut selvittää, mitä meditoimisen, rukoilemisen, energeettisten harjoitusten, ym. tapoja on...? Mielsit vain, että tiedät riittävästi, ja siksi toteutat sen, mitä teet tai et mitään...
  Hyvä on tiedostaa kaikenlaiset omat ennakkoluulonsa ja merkitysmaailmansa liittyen kaikkeen oleelliseen korkeahenkisyydessä.
  Muistetaan myös tämä: oikeasti monet rajatiedon julkkiksetkaan eivät omaa kovin hyvää yleiskuvaa korkeahenkisyydestä.
  Näkökulmastani heidän hehkunsa lepää siis siltä osin huteralla perustalla.


Yllä olevat on vastuullista kirjoittaa julkisuuteen – niin kauan kuin suuri osa henkisyyttä harrastavista tai tietoisesti toteuttavista ihmisistä selvästikin ovat ajatus- ja konkretian tasoilla hyvin kaavamaisia.

Olen kirjoittanut ainakin kolmessa blogissani yhteensä kymmenissä postauksissa monista näkökulmista siitä, miten ja miksi newageläiset ja jotkut muutkin usein (laiskuuttaan ja maadoittumattomuuttaan?) inflatoivat korkeimpia korkeahenkisiä käsitteitä. Ja oikeastaan ovat jo monin paikoin saaneet inflaatioilmiön niissä aikaan.
  Mieti vaikkapa, mitä yhteistä on niissä tavoissa, joilla useimmat heistä ovat muotoilleet käsitteet Ylösnousemus, valaistuminen, havahtuneisuus, henkinen Soturius. Ja sitten käsitteitä, jotka ovat minulle vähintään yhtä tärkeitä, mutta joilla olisi tärkeää mitata edellä mainittuja: mitä on kasvu ja pitkälle edenneisyys vapaudessa, rohkeudessa, ilossa...
  Tuo inflatoituminen tapahtuu ainakin kolmella tavalla.
  1) Newageläiset muotoilevat monia käyttämiään korkeahenkisiä käsitteitä hyvin epäselvästi (laajasti, mittarittomasti, usein monitulkintaisesti ja korkeintaan heikoin konkretialinkein).
  2) He hokevat niitä kuluneiksi (käytännössä ajattelemattomuutta suosivasti) tai käyttävät niitä hyvin monenlaisissa yhteyksissä, yleensä yhteyttä selittämättömästi. Ikään kuin kaikille olisi selviö, että se on rohkeaa, mitä he väittävät käsitteisiinsä liittyvän.
  3) He pitävät korkeahenkisissä käsitteissä pitkälle edenneisyyttä usein itsestään selvänä jonkun (usein heidän itsensä) kohdalla vain pikkusyystä, joskus jopa pelkän sopivan kurssin käyneisyyden perusteella. (Esim. Reiki III = Reikimestari, titteli, jonka saavat lähes kaikilta Reikiopettajilta kaikki, jotka kolme Reikikurssia muodollisesti suorittavat. Eli kynnyksettä mukaan pääsee ja ”kunhan käyt kurssit järjestyksessä ja maksat koko kurssimaksut etkä kaki pöydälle”...) Mutta he eivät kerro kyseisen korkean tason saavuttamisesta ja ylläpysymisestä yhtään uskottavaa konkreettista seurausta, mittaamisista puhumattakaan.
  Siis samoin kuin uskontoja myös ”vapaasti uskovia” voi aina helposti (helpoimmin?) kritisoida siitä, että vaikka he metafyysisesti olisivatkin joissakin perusteissa oikeassa (esim. valaistumisen ilmiö on todellinen joillakuilla), niin sen pitäisi johtaa kaikilla valaistuneilla johonkin. Johonkin erityiseen eli selvästi tunnistettavaan omanlaiseen arvostettavaan ilmiöön - ja merkittävään kasvuun ainakin ihmiskunnan ikiaikaisissa henkisissä oppiaineissa. Tai muuten ”valaistuneisuus” on selvästi ylimitoitettu ilmaisu, mm. koska eihän sitä korkeampia ilmaisuja inkarnoituneisiin liittyen edes juuri käytetä.

  Tavallista on kuitenkin se, että hehkutetaan ainakin yhtä korkeahenkistä käsitettä, mutta sen hyödyllisyydeksi todetaan vain yleisluontoisia - että se tekee ihmisestä esimerkiksi rohkeamman, myönteisemmän, vapaamman... Silti pienintäkään vihjettä ei anneta mistään epäsovinnaisesta. - Esimerkiksi siitä, että hyvä edistyneisyys rohkeudessa voisi olla ja todennäköisesti olisikin monilla jotain epäsovinnaista, kuten laskuvarjohyppäämisen harrastus. Tai ainakaan sitä epäsovinnaisuutta ei kerrota. Ei ole tullut vastaani, vaikka olen lukenut tuhansia sivuja rohkeudesta. Kuitenkaan kaikki ”tavallinen rohkeus” ei ole kovinkaan rohkeaa, vaativaa!


AVAINKYSYMYS KORKEAHENKISYYDEN TUTKIMISEEN: Mitä koet kun koet korkeahenkisiä, vaikkapa ns. huippukokemuksen (peak experience)?
  Useimmat ihmiset saavat mielestään itselleen riittävästi selitettyä kaiken oleellisen elämässään - ja yleensä vieläpä melko nopeasti.
  Selitykset vaihtelevat, mutta ateistikin voi kokea pyhyyttä ja mystistä tarkoituksellisuudentuntoa.
  Itselle mieluisat korkeahenkiset käsitteet sisältävät syvällisyydentunnun, monien mielestä myös Tarkoituksellisuudentunnun ja Hengen/Jumalan/jumalallisuuden. Tuollaisiin (ja mielestäni kaikkeen aitoon mystisyyteen) liitetään holistisuuden määre (kokonaisuuden osissakin vaikuttava Henki/Jumala/jumalallisuus).
  Holistisuus voi liittyä monilla liialliseen (egoilua tukevaan, pelkoja säilyttelevään) rauhoittelevuuteenkin.
  Tarkemmin tutkaillen korkeahenkiset käsitteet vaikuttavat suorastaan yltiöpäisiltä.
  Uskonnottomat uskontokriitikot ovat tehneet meille palveluksen huomauttamalla suoraan tai epäsuorasti siitä, että korkeahenkisyyden suosiossa voi olla kyse paljolti vain ihmisen itsekeskeisyydestä, antroposentrismista, jopa heikosta itsetunnosta.
  Sellaiset huomautukset voivat olla hyviä herätyksiä välitarkastuksiin.
  Ja vaikka ne eivät olisi juurikaan tai lainkaan totta, peräti kaikki korkeahenkiset käsitteet näyttävät olevan vain kunnolla varmoja eli mielekkäitä vain Jumalan/Kaiken näkökulmasta.
  Vai.. voiko mielestäsi ihminenkin - tai vaikkapa matematiikan tieteen ala - saavuttaa mielestäsi täydellisen objektiivisuuden...?
  Millä perusteella voi, jos niin uskot?
  New Age -alueella ja useimmissa uskonnoissa yllä olevia ei edes kysellä. Ei juuri koskaan edes mainita sitäkään, ettei edes matematiikan filosofista perustaa saatu koskaan luotua ristiriidattomaksi. (Ja nyt sitä ei ole noin sataan vuoteen edes kunnolla yritettykään!)
  Kuitenkin Jumalan näkökulma varmaan useimmista viisaista ihmisistä tarvitaan korkeahenkisten käsitteiden, rakenteiden, käsitekimppujen, ilmiöiden ja kokonaisuuden parhaaseen hahmottamiseen.
  Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan, mutta ajattele vielä uskonnottomien uskontokriitikoiden palveluksia meille (löydät kirjastoista todennäköisesti riittävästi uskontokriitikoiden kirjoja).
  Etenkin sitä, ettei älyköillä tai ylächakroiltaan heikkokuntoisilla ole välttämättä heikko itsetunto. Sen sijaan on fakta, että ihmisyksilö on äärimmäisen pieni energialtaan ja tietokyvyltään verrattuna Kaikkeen. Se on fakta, vaikka kuinka meistä tuntuisi kiehtovan todelta, että ihminen on mikrokosmos, Jumalan lapsi (Poika/Tytär) tai Jumalan (ainakin parhailta piirteiltään) hyvin onnistunut kuva. Ja että tuon asiaintilan myötä on niin (kuten Drunvalo Melchizedek kirjoittaa), että jos yksikin sielu katoaisi, koko maailmankaikkeus katoaisi...
  Kokovertailussa Kaiken kanssa ihminen on niin pieni, että on kohtuullista kvantitatiivisesti vertaillen päräyttää: ihminen on lähes ei-mitään.
  Muun muassa siksi onkin hurjaa, että nykyään yhä useammat väittävät olevansa valaistuneita ja/tai Ylösnousseita. Ilmaisten tietävänsä varmuudella vähintään kaiken oleellisen itselleen kulloinkin objektiivisesti tärkeän henkisen.

Vastakohta yllä kuvatulle objektiivisuuden arvostukselle on tietysti äärisubjektiivisuus. Se on löysää suhtautumista vähintään elämän perimmäisiin lähtökohtiin (ja siitä se mielestäni säteilee muuallekin).
  Korkeahenkisyydestä innostuneet äärisubjektivistit lähtevät useimmiten halusta nauttia mukavista kokemuksista, riippumatta siitä, mitä niiden takana mahdollisesti on. Eli ovatko esimerkiksi niiden taustojen kuvauksissa käytetyt käsitteet johdonmukaisia ja muutoin uskottavia.

Toivon, että lukijani ei ajautuisi laiskuuteen yms. (se on yksi syy miksi kirjoitan pitkiä postauksia).
  Äärisubjektivismin lisäksi esimerkiksi valtavirtainen skeptisismi on matalan riman liian helppo ratkaisu.
  Siinä ei pitkälle saati monipuolisesti henkisesti kasveta, vaan ollaan dogmaatikoita usko(tell)en vakaumuksellisen "uskomattomuuden" olevan neutraalia tai lähimpänä objektiivisuutta.
  Kuitenkaan useimmat ihmiset eivät kunnolla hahmota monien parhaidenkaan ajatustensa alkuperää.
  Ja jos haluamme tutkia ihmisyyttä, meidän ei tule tutkia ihmisten enemmistöä, vaan parhaita keskittyjiä keskittymisissään.
  Siten tärkeiksi kohoavat tutkailut esimerkiksi siitä, miten monet keksijät ja taiteilijat saavat ne huippuajatuksensa, -ideansa, mitkä näyttävät tulevan aivan liian nopeasti ja muutoin helposti.

Korkeahenkisyydessä on varmaan kaikkien henkisen kasvun ihmisten mielestä keskeistä tai keskeisintä ykseyshenkisyys. (Suuntautuminen ykseyteen, ykseydellisestä olosta nauttiminen, tms.) Ja varmaan yllättävän moni on joskus elämässään kokenut jotain sen hienouteen ja perimmäisyyteen viittaavaa.. Mutta mitä mieltä siinä on, jos henkisessä elämässä ydinideana on myös merkittävän usein "itsen unohtaminen/kadottaminen", epämääräinen tyhjyys tai muu hehkuva maadoittumattomuus tai tunteiden heikko sanallistamiskyky...
  Vaikka ajatustasolla ajateltaisiin silloin miten tahansa, yleensä tuollainen käytös merkitsee heikkoutta ja itsenäisyyden vähenemistä... joten onko se mielekäs tie "egottomammaksi"?
  Eikö jotain olisi tarkistettava myös sanatasolla?
  (Voisin lausua jollekulle: "Oletko vain omaksunut korkeahenkisiä ideoita, jopa samoja ilmaisuja, ulkopuoleltasi kokemustesi kuvauksiksi? Tarkistaisitko tunteiden säätelykykyäsi: oletko tunneälykäs, aleksityymikko (ihminen, jolla on vaikeus tunnistaa ja ilmaista tunteitaan sanallisesti) tai emotionaalisesti ambivalentti (eli ristiriitainen tunnesäätelyn ja -ilmaisun suhteessa)?")
  Eikö voima ja itsenäisyys ole kuitenkin keskeisiä laatupiirteitä sellaisessa Tarkoituksellisuudessa, mitä kypsä henkinen ihminen tahtoo tietoisesti itsessään usein lisätä, suoraan tai epäsuorasti?
  (Todellinen voima ja itsenäisyys ovat mielestäni aina ytimeltään maadoittuneita, harmonisia ja Ylös-yhteydellisiä.)
  Yksilöllisyytemme ja itsenäisyytemme ei pysy laadukkaana eikä ainakaan nopeasti kehity, jos emme kunnolla keskity niihin, huomioi niitä. Tavoilla, joissa voi olla oleellista mittaaminenkin.
  Niinpä itsenäinen henkinen elämä ei ole vain valmis palapeli, josta pitää vain valita haluamansa palat.
  Korkeahenkisyydessä ei myöskään yleensä kannata viedä mitään oleellista ajatteluketjua suuresti tunne- ja tahtopitoiseen "päätepisteiseen(t)", vakaumuksellisuuteen, ilman yksilöllisyyteen kytkeytyviä itsenäisiä projekteja, muun muassa itsenäistä historiallista tutkimusta.
  Luodataan siis aluksi hieman historiaa suhteessa nykyisyyteen.
  Kenties se on turhaa Tarkoituksellisuudentunnon (jumalallisen tarkoituksellisuudentunnon) olemuksen ja syvemmän alkuperän hahmottamisen kohdalla. Ne vaikuttavat nykyään kaikkialla yhtä hämäriltä ja samankaltaisilta tapahtumilta kuin aiemminkin.
  (Ja niiden vastakohtana monet ateistit ja skeptikot kipuilevat tai sotkuistuvat tai kyynistyvät satunnaisuuden idean ympärillä, kuten Nassim Nicholas Taleb neljässä kirjassaan (alkuteokset julkaistiin 2001-12). Eivätkä keskimäärin saavuta samaa onnellisuuden tasoa kuin uskovat.)
  Mutta muutoin kannattaa herätä.
  Vanhaan aikaan ihmiset yleensä elivät nykyistä selvästi lyhyempiä inkarnaatioita, joutuivat tekemään törkeitä työmääriä, olemaan epäterveellisissä työpaikoissa tai ainakin puutteellisella ravinnolla, jne.
  Ei sellaisia aikoja kannata ihannoida, vaan myöntää, että nykyaika on niihin nähden uutuuksia pursuava, ja niistä osa voi hyvinkin olla terveitä ja jopa korkeahenkisyydessä tärkeitä huomioon otettaviksi.
  Esimerkiksi nykyinen informaatioaika tarjoaa lukemattomia uusia esteettisiä polkuja - etenkin syvällisyyden idean kautta - korkeahenkiseen vapausharmonisoitumiseen. Samoin oman itsenäisen ajattelun ja ajattelun itsenäistämisen kautta on nykyään aiempaa paljon huikeammat mahdollisuudet eheytyä.
  (Sitä korostaa esim. kirja Kai Ekholm: Jussi T. Koski: Pysähtymiskirja. Paremman etsijälle (2013), 16-17.)
  Ne ovat nykyajan rikkauksia, joista tietoisen henkisen kasvun ihminen on kiitollinen.
  (Vaikka toki kaikessa voi mennä liian pitkälle.
  Kuten ajattelussa voi mennä yliälyllisyyteen suhteessa henkistenkin ajatteluaiheiden monimutkaisuuden todelliseen asteeseen ja niiden tunneälykkäiden sovellusten mahdollisuuksiin. Ja estetiikkakeskeinen henkisyys voidaan turhaan kärjistää loputtomaksi (pakenevaiseksi?) läsnäolemisen hienovirittelyksi egon kuitenkin jäädessä yliherkäksi tai muodikkaan kaunistellen sanoen "erityisherkäksi".)
  Historian kuvaukset ja monin osin hyvätkin historian tutkimukset jättävät usein avainhenkilötkin epämääräisiksi monissa henkisen kasvun näkökulmista oleellisissa kohdissa. Monilla on enemmän tai vähemmän tietoinen suuntautuminen nähdä menneisyydessä yksinkertaisia tyyppejä, kuten henkisiä mestareita, neroja, pioneereja. Puhumattakaan siitä, miten hämärä kuva meillä on entisajan taviksista.
  Kuitenkin entisaikaan korkeahenkisyys oli vain yksi ihmistä eheyttävä alue, kuten nykyäänkin. Siinä keskeisiä asioita olivat monet samat oppiaineet/ulottuvuudet kuin nykyisinkin, esimerkiksi rakkaus ja epäitsekkyys.
  Ne olivat vain keskivertoisella henkisellä ihmisellä voimakkaampia ja konkreettiseen sosiaalisuuteen enemmän linkittyneitä kuin nykyään, kun etäsosiaalisuus on mahdollista ja monilla usein hyvinkin hallitsevaa.
  Nykyään henkisellä alueella on erittäin monenlaisia vastauksia etenkin "mitä"-kysymyksiin - siinä missä vanha (monien mielestä ääritylsä?) kirjallisuus on lähinnä vain selventelee asteikkoa itsekkyydestä epäitsekkyyteen, jälkimmäistä korottaen.
  Ja samoin kuin nykyään, entisaikaan oli ajoittain vain hämäävää pintaa (pinnallisuuden tai kaupallisuuden rajaamaa-ohjaamaa pakkokeskittymistä) se, mitä jotkut opettajat esittivät tekevänsä ja/tai opettavansa, taustan jäädessä... jopa ihan yhtä vaatimattomaan harmonian asteeseen kuin mikä oli vastaanottajilla. Eli totuus oli ja on: kiitollisuuden, anteeksiantamisen, Reikienergian, jne. takana
oleva kunkin vapausharmonian aste on oleellisin asia. Siinä ilmenee se paljon puhuttu aitous, aitouden perusta tai henki. Ja toiseksi tärkein asia on se, miten sitä vapausharmoniaa ilmennetään.
  Kypsässä korkeahenkisyydessä (laajemmista aiheista puhumattakaan) onkin ainakin taustaenergian tasolla aina kyse oleellisesti kokonaisvaltaisuudesta.
  Vastaavasti kuten filosofit hyvin tietävät hyveiden ykseyden huomioon ottamisen välttämättömyyden yksittäisiäkin hyveitä käsitellessä...

  Niinpä toivon, että henkiselläkin alueella laajasti vihdoin oivallettaisiin, ettei ole olemassa mitään johdonmukaista metafyysistä tai eettistä teoriaa, jonka myötä kenenkään kannattaisi tarjota kaikille nopeaa henkistä kasvua haluaville keskittymistä jatkuvasti ainoastaan johonkin yhteen hyveeseen tai muuhun henkisyyden osa-alueeseen.
  Ja että uskallettaisiin sanoa julkisesti: Moni aikuinen New Age -vaikuttaja esittää pikkulapsellisesti olevansa mestari jossain yhdessä asiassa ja siksi - tai ilman sitäkin - valaistunut/ylösnoussut.
  (Itse asiassa pikkulasten enemmistö on varmaan paljon järkevämpää porukkaa.)

  Olen nähnyt joidenkin pikkulasten kerskuvan kyvyillään, mahdollisuuksillaan ja suorituksillaan aivan ylettömästi, ja pitävänsä itseään aikuisen tasolla. Vaikka lapselle selvästi konkreettisesti kerta toisensa jälkeen päivittäin paljastuu, että aikuinen pystyy tekemään kaiken sen mitä hänkin ja paljon vaativampia ja vaikka ehkä vielä monessa asiassa ao. pikkulapsi on ikäluokkansa heikoimpia.
  Vastaavasti eräs suosittu New Age -vaikuttaja kertoo olleensa tässä elämässä tupakanpolttaja (lopetti noin vuonna 1982, jota ennen hänellä meni 30 tupakkaa päivässä) sekä ilmaisee olevansa nykyinen työnarkomaani ja alkoholin suurkuluttaja, ilmaisten yhdistävänsä alkoholin merkittävästi juhlimiseen. Mutta ei kovin kauan tupakanpolttonsa lopettamisen jälkeen hän sai jo melko jatkuvan yhteyden kahteen "ylösnousseeseen mestariin". Sittemmin hän on mm. toistellut kirjassaan, ettei hänen tarvitse käydä niin monta sataa inkarnaatiota kuin yleensä ihmisten, yhden ainoan hyveen (anteeksianto) onnistuneen harjoitamisen vuoksi. Hänellä on mielestään nykyisen jälkeen enää yksi inkarnaatio jäljellä. Vain siksi, että hän on mielestään hyveessään niin pitkällä ja että hänen mestarinsa "Arten ja Pursah" ovat kertoneet hänelle niin.
  Hän on Gary R. Renard, ks. hänen egoiluistaan esim. Rakkaus ei ole unohtanut ketään. Vastaus elämän tarkoitukseen (suom. 2013, alkut. 2013), jossa hänen alkoholinkäytöstään monessa kohdin ja tupakanpoltosta s. 172.
  Kannattaa yleensäkin etsiä johdonmukaisuutta tai ainakin suurempien ristiriitojen puutetta.
  Älykkyys tai ajattelukeskeisyys ei ole itseisarvo esimerkiksi minulle, vaan kyse on siitä, että jos nykyiset suosikit ja systeemit eivät suurilla kansanjoukoilla toimi, niin jonkin verran on julkisuudessa tärkeää korostaa sitä toimimattomuutta.
  Esimerkki. Em. Renard'n kirjan suurin hälytysmerkki on sysipimeä (sivulla 218). Pursah'n koko kirjan ainoa lausuma Obamasta on siinä. Se on äärilyhyt, vaikka syytä olisi käsitellä pitkästi, silllä kirjan oleellisimpia anteja Renard'lle olivat hänelle suuryllätykset mm. siitä, että osa USA:n hallinnosta oli järjestämässä 911:ä - ja tunnetusti Obama on ollut keulakuvana USA:n kärjistäessä "terrorismin vastaisen sodan" ennätyksellisyyksiin. Kyseinen lausunto kuuluu: "Obama on hyvä ihminen mutta hän ei ole se, josta puhuimme [= joku USA:n tuleva presidentti, joka kykenee kuulemaan Pyhää Henkeä]." - Siis Pursah ja Arten (he esiintyvät aina kuin olisivat kaikesta samaa mieltä) leimaavat yhden ihmisen hyväksi. (Vaikka tunneälyn perusteisiin, joita opetetaan esimerkiksi NVC Kirahvimenetelmässä jo peruskurssilla, kuuluu se, ettei - rakentavan kommunikaation rakentamiseksi - ketään pidä leimata hyväksi (eikä pahaksi).) Ja vaikka youtubesta - paljolti myös Obaman omista sanoista - löytyy todisteet siitä, miten hän on USA:n historian presidenteistä huijaavin ja vähintään toiseksi pahin sotarikollinen (ja ilmeisesti murhauttanut monet entiset homokumppaninsa). Voisin dokumentoida asiasta sata liuskaa! Renard'n mestariveitikat myös käsittämättömästi juttelevat aina mielestään Pyhän Hengen mukaisesti, mutta maailman isoimmista ikävyyksistä ja uhista puhuttaessa korostavat esim. ilmastonmuutosta. Eivät kommentoi sitä, että useimpien ihmisten mielestä USA on maailman suurin turvallisuusuhka... Ja 911:ä juteltaessa Renard'n kirjoissa usein mainitaan lähes 3000 kuollutta uhria, mutta jätetään mainitsematta, mitä kaikkea 911:llä USA:n hallinto perusteli - ja ennen kaikkea, miten paljon ihmisiä on USA:n toimesta suoraan ja epäsuorasti kuollut valheellisessa "terrorismin vastaisessa sodassa". Vaikka varovaisimpienkin arvioiden mukaan heitä on ollut satoja tuhansia (omasta mielestäni miljoonia) ja lähes kaikki heistä ovat olleet - kuten ennen sotien aloittamista oli tiedossa - siviilejä, vieläpä enemmän kuin aiemmin historiassa. (Oikeasti esim. Afganistanin sota liittyy energia-asioiden lisäksi USA:n hallinnon toteuttamaan sen huumekaupan haltuun ottoon. Kuten ennen 911:ä Kosovon haltuun ottaminen...)
  Vakavia ja uskottavia ovat myös lukemani Renard'n saamat plagiointisyytökset netissä.
  Niihin hän ei lainkaan asiallisesti vastaa kotisivuillaan (eikä kirjassaan ollenkaan). Kotisivuillaan hän käyttää esimerkiksi jopa karkeaa hulluksi ("nut") leimaamista ainoana keskustelukumppaninsa kuvauksena.

  Mutta entisaikaan korkeahenkisyydessä olivat keskeisiä asioita myös (ainakin erittäin monista nykynäkökulmistamme) oleellisen henkisen informaation vähäisyys ja auktoriteettikeskeiset, perinteikkäät hierarkiat, ennen kaikkea opettaja-oppilas -suhde. Kunnioitetuimmissa systeemeissä keskiössä olivat myös ikuiset mysteerit ja Vihkimykset. Ehkä nykyihmiselle tunnetuimmin Egyptin pyramideihin yms. liittyen Vihkimykset olivat melkoisia testejä. Eikä niin kuin nykyään, että vain rahalla pääsi mihin vain ja sekä alussa että lopussa olivat samat avain"totuudet", joita saattoi itse tulkita erittäin monin tavoin - ilman että kukaan kysyi perusteluja, kunhan vain rajasi ihmispiirinsä "oikein".
  Älä ymmärrä väärin. En ole koskaan ollut sillä linjalla, että yrittäisin saada esimerkiksi Vihkimyksiä tosissani ja systemaattisesti takaisin. - En muutoinkaan halua "kamppailla" niin perustavanlaatuisesti nykyajan henkeä vastaan, vaikka esimerkiksi nykylänsimaalaisille yleensä kaukainen paratiisimainen yhteisö on ollut aina ihanteissani. - Olen kiinnostunut puhuttelemaan laajempia joukkoja.
  Osa vanhoista salaisista järjestöistä muuten jatkaa entiseen tapaan Vihkimyksinkin. Mutta en ole panostanut niiden selvittelyyn.


KORKEAHENKISYYDEN YTIMEN HAHMOTELMA
Olen tässäkin kirjoitussarjassani lähtenyt siitä, että korkeahenkisyys ei ole mitä tahansa mitä kaikki kokonaisuutena väittävät sen olevan. Mutta lähtökohtaisesti hyväksytään hyvin monenlainen yksilöllinen kokemuskeskeisyys - inspiroidaan, rajataan-ohjataan se vain nykyistä viisaammaksi.
  Esimerkiksi, oleellista on joka tapauksessa se, ettei täydellisesti auktoriteettiuskoisuudesta vapaakaan matalan riman ja epäselvyyksien politiikka voi kasvattaa henkisesti ketään kauan.
  Ei mitään erityistä hienovaraisuutta, tunneälyä, tarkkuutta ja edistyksellisyyttä ole löydettävissä vaikkapa 1) monin paikoin (newageläisyydessä eniten) ilmenevään tapaan jakaa maailma, kuten kaikki tunteet, kahteen lokeroon ja käskeä valitsemaan niistä henkinen tai luonnollinen.
  Eikä 2) nykyajalle tyypillisestä, yleensä kaupallistetusta ja historiallisen voimakkaasta ilmiökeskeisyydestä, mikä on kuin jatkuvasti pauhaava meri etäännyttämässä meitä suomalaisten ja vielä enemmän japanilaisten perinteisestä hiljaisuuden kulttuurista.
  ("Ilmiö on huomiota herättävä tapahtumien joukko, joka tiivistyy jonkin aiheen ympärille, erottuu selvästi taustastaan ja syntyy, kun tarina leviää tehokkaasti ihmisten välillä ja aktivoi heitä lupauksillaan [yleensä johonkin kaupalliseen - S.R.]" - Lauri Hilliaho - Johanna Puolitaival: Ilmiön kaava (Talentum, 2015), 25.)
  Eikä tavallaan edes 3) väitteestä, että "rakkaus on kaiken elämän liikkeelle paneva voima".
  (Oi, miten teoreettinen tuo kulunut väite muuten onkaan. - Minun teoretisointieni tarkoitus on todellistaa tuollaisia...)
  Kannattaisi siis panostaa käsitemaailmansa kehittämisiin.
  En ihmettele sitä, että eniten panostetaan nykyisin viihteellisyyteen, kuten tarinoihin, ja niissä käsitteellisen tarkkuuden hakeminen koetaan jotenkin raskaaksi ja monesti turhaksi... Mutta faktisesti nykyisen viihteellisyydenkin kautta käsitteet aina nousevat avainasemaan.
  Niinpä niitä kannattaa tarkentaa ja korjata tarpeen mukaan.
  Ja jos käsite jätetään alaltaan lähes ympäripyöreän laajaksi (kuten itsellänikin ovat lempikäsitteeni "syvällisyys" ja "korkeahenkisyys"), niin sen on syytä olla tutkimuksin sisällöiltään paljon tarkennettavissa ja tutkimukseen inspiroiva.

Korkeahenkisyys on minulle sama asia kuin syvähenkisyys.
  Tosin arvaan, etteivät Eino Kaila ja muut ei-hengelliset (= agnostiset ja ateistiset) syvähenkisyys-sanan käyttäjät tykkäisi korkeahenkisyys-sanasta saati siitä, miten sen määrittelen.

Korkeahenkinen yksilö- ja ryhmäkokemus ja mielentila (tai tietoisuuden taso) on ihanteellisesti aistimista mahdollisimman vähin tulkinnoin, elämän ydinolemuksellisuuteen keskittyen, tietoisuutta eli sisäistä vapautta laajentavalla tavalla.
  (Zen-elämässä, huippukokemuksissa (peak experience) ym. kommunikoidaan monin paikoin egon vaikutuksesta puhtaasta eli suhteellisen täydellisestä havaitsemisesta. - Se on ihmiselle mahdotonta, mutta toki tuota ihannetta ja vastaavia ylläpitämällä voi kehittyä... )
  Siinä on korkeahenkisyyden perushahmotelmani ydin lyhyimmin ja järkevimmin, näkökulmaneutraaleimmin muotoiltuna.
  Ja onhan siinä paljon New Age -valtavirtaa muistuttavuutta. Mutta tuolla tavoin valitettavan harva aihetta muotoilee, koska ihmisillä on kiire auktoriteettiensa mukaisuuksiin, omaan näkökulmaansa, kuten vaikkapa ajallisen maailmankaikkeuden harhaksi julistamiseen tai heitä miellyttävien korkeahenkisten mahdollisuuksien tai kaukaisten ihanteiden kuvailemiseen.
  Ja vielä enemmän: New Age -alueella kommunikoidaan usein ikään kuin kaikkea korkeahenkisyyttä ei voisi ylikorostaa (tullen esimerkiksi suhteellisuudentajuttomaksi, maadoittumattomaksi) tai että se olisi vain harmiton riski.
  En ole kuitenkaan väittämässä tuollaisia varmasti aina täysin henkisen kasvun takaiskuiksi.
  Jonkin aikaa - osana prosessia (jota tulee tarkastella kokonaisuutena) - esimerkiksi rajoittunutkin kaavamainen uskonnollisuus ja huumaava ajattomuuden/äärettömyyden kokemus voivat olla yksilölle enemmän askelia vapaammaksi kuin vankimaisemmaksi.
  Mutta niihin voi myös jäädä riippuvuussuhteeseen, missä ne tai muistot niistä rajoittavat, jopa estävät, kasvua.
  Esimerkiksi ajattomuuden kokemuksiin panostaminen voi saada ihmisen ohittamaan paljon oman aikansa arvoa, hyvin Tarkoituksellisiakin konkreettisia mahdollisuuksiaan.
  Tärkeää on myös muistaa ilmeisesti usein energeetikkojenkin ohittama asia: Korkeahenkinen kokemus ja mielentila vaikuttaa välittömästi alitajuisesti koko ihmiskuntaan tavallista kokemusta voimakkaammin.
  Yhteen vetäen, korkeahenkisyys on monin paikoin hitaasti kunnolla hahmottuvaa, koska 1) se on hyvin yksilöllistä eli esimerkiksi eri ihmisille eri kasvun välineet ovat parhaita. Ja koska 2) se ei näy nykytieteen aivoaaltokäyrissäkään kaikilta oleellisilta puoliltaan.

  Kokemuksellisesti on vain yksi selvä "mittari": korkeahenkisyys on sitä korkeampaa mitä enemmän se sisältää ja aikaansaa ykseyshenkisyyttä.
  (Sitä onkin tärkeää korostaa uskontoja ja muita ideologioita täynnä olevassa maailmassamme maadoittunein tavoin.)

  Ajatuspainotteisesti taas kaikki hyvätasoinen korkeahenkisyys johtaa ennemmin tai myöhemmin ns. kuolematietoisuuden ja kaiken oman valveillaoloajan arvostamiseen yli kaiken muun.
  Esimerkiksi "aika on harha" -sanoma ei siis ole osatotuudellisuudestaan huolimatta usein juurikaan mielekäs hajottaessaan ihmisen keskittymistä aikaansa ja sitä myötä kaiken korkeahenkisyyden perustaan: omaan sisäiseen vapauteen.

Yllä oleva on siis korkeahenkisyyden ytimen neutraali, tekninen hahmotelmani.
  Mitä mieltä muuta kautta olisikaan arvella tai pitää varmana, että jossain kokemuksessa olisi kyse jostain korkeasta?
  (Suhteellisesti ottaen tietysti joku matalataajuinen voi kokea objektiivisestikin arvioiden korkeimpia koskaan saamiaan kokemuksia, jotka ovat kuitenkin kaukana yllä kuvatusta. Mutta ohittakaamme tässä sellaiset ihmiset.)

Pohdipa korkeahenkisyyttä joskus päättelyn johdonmukaisuuden sijaan kokemuskeskeisesti - yllä olevasta ja aiemmin aiheesta kirjoittamastani inspiroituen.
  Miten arveluttava onkaan nykyinen Maan pinnan ihmiskunnan enemmistön maailma (elämismaailmasto) esimerkiksi teollisuusmaissa, kun ykseyshakuisuus ym. kaiken todellisen korkeahenkisyyden ydinolemus on kaikkien suurten systeemien (suuret organisaatiot, kuten kirkot, ja taloudellisten suurten tahojen tuki) ulkopuolella, äärimmäiseksi ja kummalliseksi leimattua?
  (Ethän erehdy uskomaan EU:n ja USA:n pakkoislamisointia ykseyshakuiseksi.)
  Kuitenkin mielestäni lukemattomin tavoin on helppo todistaa ja intuitiivisesti vakuuttua korkeahenkisyyden sisältöytimestä: siitä, että korkeahenkisyyden ydinolemus on harmoninen, Sydänkeskeinen, luonteva eli spontaanisti pulppuava, (psyykkinen, sosiaalisesti vastuullinen) kaikesta irtipäästäneisyys, yhdistyneenä kaiken näkemiseen Jumalaksi (etenkin viattomaksi, vapaaksi, luomisvoimaiseksi eläväisyydeksi). Jumalaksi, joka on vain linearismin jne. uneen/harhaan verhoutunut, mutta ei heijastanut itseään siihen (eli teodikea-ongelmaa ei ole).
  Tuo on mahdollista oivaltaa mm. kaikelle anteeksiantaneisuuteen suuntautuvien harjoitusten kautta. Mutta se ei itsessään ole läheskään kaikille niin merkittävä mahdollisuus kuin Ihmeiden Oppikurssi -kirjassa ja Renard'n kirjoissa ilmaistaan. Eikä noiden lähteiden äärimmäinen ilmenneen maailmankaikkeuden periaatteellinen, metafyysinen täysin epätodelliseksi julistaminen ole välttämättä totta. Ja mikä tärkeintä, vaikka se olisikin totta, niin toisin kuin Renard väittää, sellainen ja kaikki muu totaalinen harhaksi julistaminen ei ole välttämätöntä nopean henkisen kasvun ja reinkarnaatiokierrosta vapautumisen aikaansaamiseksi eli esimerkiksi yllä kuvatun korkeahenkisyyden sisältöytimen sisäistämiseksi.

Muuten, Jeesukselta kanavoidun Ihmeiden Oppikurssi -kirjan näkemyksen mukaan kaiken harhaisuus on lienee lajissaan ennätyksellisen erikoinen idea: kaikki mahdollisuudet ovat jo tapahtuneet (kaikki aika on nyt) ja vapaat olennot vain valitsevat niistä joitain...
  Se on minusta kiehtova mutta myös karmaisevasti vankimaisuuteen sulkeva näkemys.
  (Korostan: sellaisessa karmaisee se, että ihmisen ydinkin, vapaus, on merkittävästi harha, vaikka eri "junaradoista" voikin valita. - Eli egoni ei todellakaan tässä aktivoidu pitämään esimerkiksi kehoani millään minua vangitsevalla tavalla todellisena... Renard'lla on vain suuri herkkyys pitää kaikkia selvästi oman näkemyksensä vastaisia ihmisiä egoilijoina. Vaikka IOK:ssakin on maininta siitä, että on monia Polkuja...)
  Mutta vaikka se harhaisuusnäkemys ei olisikaan totta, on muita varoitusmerkkejä, joiden luulisi paljon inspiroivan suojaamaan ja kehittämään sisäistä vapauttaan ja muutoin korkeahenkistä maailmaansa.
  Niin, että se olisi aina kokonaan ja selvästi vastakohtaista maallisuudelle.
  Maallinen maailma keskittyy egoiluun, kuten itsekorostukseen sekä valvontaan, hallintaan ja valtaan koskien itsen ulkopuolista maailmaa - mm. rikastumisohjeisiin, kuten tässä. Ja "juhlimiseen" itseään heikentävällä tavalla.
  Yleisesti ottaen maallinen maailma, kuten Renardkin, keskittyy em. kirjansa mukaan elämänkulkuun, missä ansiotyötöntä ”tyhjää aikaa” ei juuri jää – paitsi tietysti maalliseen menestymiseen varattuun aikaan palautumisen merkityksessä.
  Kuitenkin oma korkeahenkinen maailma kannattaa viedä maallisen maailman tapoja laadukkaammaksi aika- ja kehosuhteessaan ja muutoin.
  Vaikka maailma olisi mielestäsi miten suuri harha, suosittelen lämpimästi parhaan tekemistä noissa.
  Mm. koska kannattaa käyttää hyväksi inkarnaatioaikansa psykofyysisyyttä, jos on mahdollisuus elää kivutta, sairaudetta ja suhteessa ikäänsä jne. hyväkuntoisena.
  Otetaan esimerkkinä fyysinen kunto. Yleensä ne, jotka ovat jättäneet sen vähäiseksi, kuten Renard (joka ei pitkään tehnyt sille mitään ja jonka mestarit neuvovat häntä em. kirjassaan aloittamaan vain tavanomaisen kävelyn, koska muuhun hän ei lähtisi), esittävät jopa laajassa julkisuudessa kehosuhteellisesta heikkoudestaan juontuen paljon laiskoja, epämääräisiä päättelyketjuja.

********